Pertti Jarla: Fingerpori 2

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Heimo Vesa on palannut! Tai eipä hän tainnut vielä mihinkään olla kadonnutkaan. Joka tapauksessa Pertti Jarla vyöryttää julki jo toisen albumillisen suuren suosion saanutta sarjakuvaansa. Fingerpori ilmestyy tällä hetkellä useissa sanomalehdissä, ja tämän albumin stripit ovatkin sarjan ystäville (ja vihamiehille) jo suurimmalta osaltaan lehtien sivuilta tuttuja.

Eikä Fingerpori mihinkään edeltävästä albumista ole muuttunut. Puujalkavitseihin ja pieniin törkeyksiin perustuvaa nasevasti sanailevaa sarjakuvaa tämä on. Kaikkia sarjan huumori ei tietenkään voi miellyttää, eivätkä kaikki vitsit osu oikein minullekaan, mutta kyllä Jarla homonymiansa parhaimmillaan mainiosti taitaa. Sanojen monimerkityksellisyyksiä löytyy yllättävistäkin vinkkeleistä, sekä hyvässä että pahassa. Tätä sarjaa on mahdotonta kuvitella käännettäväksi jollekin toiselle kielelle.

Jarlan Fingerpori nauraa kaikille ja kaikelle, eikä sarjalle tunnu olevan mikään pyhää. Poliittisesta korrektiudesta Fingerpori on kaukana, hillittömänkin kaukana. Mutta jos supersankarit ja toisaalta perverssit pikkurikolliset tai paavi ja Hitler kiinnostavat, tarjoaa Fingerpori 2 oikein mukavaa viihdettä ainakin pieninä paloina. Erityispisteet pitää antaa runsaalle kissahuumorille sekä stripille, jossa Neljä Ruusua pelastaa autoilijan pulasta Intiassa. Osuu ja uppoaa!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...