Pertti Jarla: Fingerpori 17

Fingerpori 17

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pertti Jarlan Fingerpori on ilmestynyt vuodesta 2007 ja strippejä on ehtinyt ilmestyä sanomalehdissä jo yli 5 000. Fingerporia julkaistaan lukuisissa eri formaateissa, joista tämä yksinkertaista numerointia edustava sarja on se kaikista tavanomaisin. Fingerpori 17 sisältää tuhdin annoksen tuoreita strippisarjakuvia niin, että joka toinen aukeama on värillinen ja joka toinen mustavalkoinen.

Fingerpori on väärinymmärrysten, kaksimielisyyksien ja muiden pöhköyksien täyttämä versio Suomesta. Silloin tällöin vitsien maalitauluksi osuu aihe Suomen ulkopuolelta. Mikään ei ole Jarlalle pyhää, mutta huumori on varsin hyväntahtoista. Itse en ihaile erityisesti Jarlan hyviä vitsejä, vaan sitä että hän osaa kertoa huonot vitsit niin hyvin. Missään muussa yhteydessä ei esimerkiksi Nukkumatin veli Nukkuteppo olisi saanut itseäni naurattamaan.

Yhteisöllisyys on ollut aina osa Fingerporia. Tämän nostaa esiin myös kokoelman esipuheen kirjoittanut Saara Särmä, joka paitsi mainitsee netin vertaisymmärtäjät kuin myös aiheita Jarlalle lähettävät henkilöt. Ehkä se on yksi Fingerporin iskemisen osasyy: sen puujalat koskettavat kaikkia, koska ovat osittain lähtöisin keneltä tahansa.

Fingerpori 17 on laadukasta strippisarjakuvaa, joka jatkaa korkealaatuisella tasollaan.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...