”Psalmien kirjassa on säe, jossa sanotaan: Minun sieluni itkee murheesta. Sitä se suunnilleen on. Sieluni itkee. Riudun. Joskus minulla ei ole aavistustakaan siitä, miksi yhä roikun täällä kuin sulamaton mennätalven kinos. Tulen ja menen. Kirjoitan ja pyyhin yli. Täyttelen lomakkeita toimistossa. Puen vaatteet ylleni ja riisun ne taas. Soittelen puheluita. Häiritsen jokaista ja teen teidät kaikki hulluiksi. Piikittelen isääni tahallani. Miten kukaan voi vielä sietää minua? – – Opetatko minua hyvittämään tekoni?”
Tämä kirja kertoo Fimasta, jerusalemilaismiehestä, kadonneen hyvyyden metsästäjästä. Fima, tai Efraim Nisan, on rauhan puolestapuhuja – kaupungissa, joka on tuhottu, rakennettu ja tuhottu uudelleen varmasti useammin kuin yksikään toinen kaupunki koko maailmassa. Hän on vanhapoika, keski-ikäinen ja ylipainoinen vastaanottovirkailija, gynekologisen yksityisklinikan konttorirotta. Fima, entinen runoilija, on poliittisesti aktiivinen ja äänekäs, henkilökohtaisesti passiivinen, hieman säälittävä yksilö. Ironisesti sanottuna Fima on tossun alla omalle elämälleen. Juuri onnistuneessa ironiassa, säälittävähkön sympaattisesta ihmiskohtalosta esiinriivityssä tyylikkäässä huumorissa piilee tämän teoksen hienous. Se on samanaikaisesti iloinen ja apaattinen, nautinnollinen ja epämiellyttävä, pysähtynyt ja myrskyisä, todellinen ja unenomainen; kuin elämä itse.
Tähän mennessä en ole tutustunut israelilaisen Amos Ozin, kirjailijan ja intellektuaalin, tuotantoon kyseessä olevaa teosta syvällisemmin. Jo nyt uskallan kuitenkin vahvasti epäillä, että olen löytänyt sen poliittissävyisen ytimen, jonka siemenen Oz niin ikään kaunokirjalliseen tuotantoonsa pyrkii istuttamaan. Kertomuksessa Fimasta yksityinen ihmiskohtalo nähdään juutalaisten ja Israelin valtion myrskyisän historian valossa, tilanteessa jonka lopulliseksi murtamiseksi on jo luoto keino, Ozin voimakkaasti kannattama kahden valtion malli, joka toteutuessaan synnyttäisi itsenäisen Palestiinan valtion, vapauttaisi palestiinalaiset rististään, pakolaisuudestaan omassa maassaan. Välillä kirjailijan voikin selvästi kuulla puhuvan päähenkilöhahmonsa kautta, tuntien itsensä eksyneeksi tai kodittomaksi synnyinkaupungissaan, yrittäen tehdä ymmärrettäväksi sen yksinkertaisen tosiasian, että tunteakseen olevansa kotonaan ihmisen on yritettävä olla hyvä. Se riittää.
Tämä kirja auttaa ymmärtämään mitä on olla israelilainen, mitä on elää politiikkaa. Toisaalta se avaa oven yhden miehen arkiseen elämään – pinnallisesti – ja johonkin paljon suurempaan – syvällisesti. Suosittelen.