Anna Wahlgrenin Lapsikirja ilmestyi Ruotsissa 1983 ja oli Suomessakin monelle meille 80-luvun vanhemmalle oikea lastenhoidon Raamattu: kirjaa myytiin yli 30 000 kappaletta. Anna Wahlgrenilla oli 9 lasta. Hänen perusajatuksensa mukaan perhe on kuin lauma, jossa jokaisen pienenkin lapsen tulee voida tuntea itsensä välttämättömäksi ja tarpeelliseksi jäseneksi.
Nyt on sitten äänessä Wahlgrenin tytär, vuonna 1967 syntynyt Felicia Feldt, joka kertoo todellisuudesta tämän lastenhoitogurun perheessä. Kirja muodostuu vuosiin 1972–2011 sijoitetuista lyhyistä pätkistä, joissa aikuinen Felicia summaa lapsuuttaan ja samalla kuvaa aikuisuutensa identiteettiongelmia, ihmissuhdevaikeuksia ja terapioita.
Felicia försvann on karu kertomus traumaattisesta lapsuudesta. Äiti juo reippaasti alkoholia, lyö ja harrastaa monenlaista henkistä väkivaltaa. Isäpuolet ja miesystävät vaihtuvat tuhkatiheään. Jotkut heistä lähentelevät tyttöjä seksuaalisesti ja masturboivat heidän nähtensä. Lapset saavat todellakin tuntea itsensä tarpeellisiksi huolehtiessaan toinen toisistaan äidin häipyessä, joskus tosin lapsenvahdiksi pestataan 15-vuotias mielisairaalan asukki…
Tässä ympäristössä Felicia kasvaa epävarmaksi itsestään ja identiteetistään naisena ja äitinä. Onnellista loppua tällä tarinalla ei valitettavasti ole: Felicia jää yksin syyllisyydentunteidensa kanssa.
(Tuija, arvostelu perustuu ruotsinkieliseen alkuteokseen Felicia försvann.)
Millaista on elää ison lapsikatraan kolmantena tyttärenä? Lapsilaumassa, joita lopulta on yhdeksän ja joille on tarkkaan määritelty omat tehtävänsä ja vastuualueet kotona. Heillä on kuitenkin vain yksi äiti. Isiä on sitten useampia ja miesystäviä tuntuu olleen kokonainen leegio. Eletään 1970-lukua; alkoholia ja tupakkaa ei kaihdeta ja seksuaalisuuskin on perheessä luonnollisesti läsnä.
Felicia tuntee jäävänsä koko ajan suljetuksi ulos joukosta, sisarusparvesta. Hän on erilainen ja näin hänestä tulee joukon näkymätön tyttö. Perhe muuttaa lähes vuosittain – mitä he pakenevat? Lapsena hän kokee olonsa turvattomaksi ja haluaisi vanhempanakin olla isänsä kanssa. Isän, jota hän rakastaa vieläkin! Äitiään hän suorastaan vihaa. Aggressiot purkautuvat eri tavoilla, lopulta mielenterveysongelmina ja sairastumisena. Kuitenkin hänellä on itsellään myös ongelmia ihmissuhteissaan sekä omassa ensimmäisessä liitossaan myös lastenhuollon ja tapaamisoikeuksien osalta.
Felicia Feldt on tunnetun Anna Wahlgrenin tytär. Kirjailijan, jonka Lapsikirja oli erittäin suosittu Suomessakin sen ilmestyttyä 1980-luvun alussa. Felicia haluaa tässä tuoda esille oman näkemyksensä lapsuudestaan, äitinsä alkoholin käytöstä, omalaatuisista seuralaisista sekä näiden ahdisteluista ja tiukasta kotikurista. Kasvatuksesta, jonka hän on kokenut vaikuttaneen dramaattisesti koko elämäänsä. Äiti-tytärsuhde on hänen mielestään ollut todella raivokas, äiti on kiristänyt häntä henkisesti, vaatinut, jättänyt huomioimatta ja pahoinpidellyt. Kirjassa on hetkittäin aistittavissa lähes valkohehkuista raivoa, välillä taas syvää masennusta ja epäilyä omista resursseista ihmissuhteiden ja omien lasten osalta. Terapian ja hoidon avulla hän kokee kuitenkin itse eheytyneensä.
Tämä on siis yhden tyttären esiintuoma oma totuus. Näin hän on nähnyt lapsuutensa ja nuoruutensa ja tuo sen esiin hyvin vahvasti, toisinaan jopa lähes tappavan voimakkaasti. Itse olen lukenut aikanaan Lapsikirjan pariinkin kertaan ja pidin osaa sen neuvoista jopa hyödyllisinä. Eri asia on, oliko Wahlgrenin kotona sellaista kuin kirjassa kerrotaan. Uskon, että tämä on Felicia Feldtin totuus – se millaisena hän koki elämänsä ja asemansa perheessä. Totuuksia on kuitenkin useita; on äidin totuus sekä sisaruksien totuudet, joista ei ole kerrottu ainakaan vielä…
Suosittelen psykologisena kasvu- ja myös sairauskertomuksena, sillä sellaiseksi kirja lopulta tuntuu kääntyvän. Absoluuttista totuutta meille tuskin tullaan tarjoamaan, joten suosittelen lukemaan vastapainoksi myös äidin tarinan sisarusparven kasvattamisesta.
(Irja, arvostelu perustuu suomenkieliseen käännökseen)