Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Näyttelijätär Valeria Sommers on nouseva nimi Hollywoodissa, kunnes hänet löydetään kuristettuna. Studiolle tilanne on kiusallinen, elokuvan tähti on kuollut yhtäkkiä kesken kuvausten. Tilanne on kiusallinen myös käsikirjoittaja Charlie Parishille, joka herää muistinsa menettäneenä Sommersin ruumiin läheltä. Tilanne siivotaan lavastamalla Sommersin kuolema itsemurhaksi, ja palkkaamalla hänen tilalleen toinen blondi – ja niin kaikki jatkuu kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Charlie ei kuitenkaan pääse tapahtuneesta yli, kuka oikein murhasi Sommersin ja miksi? Matkasta totuuden äärille tulee miehelle lopulta hyvin kallis.
Ed Brubakerin käsikirjoittama ja Sean Phillipsin kuvittama The Fade Out on suhteellisen perinteinen noir-mysteeri, mutta sen loistavuus ei ole niinkään itse murhamysteerin nerokkuudessa, vaan tavassa jolla tarina tarkastelee filmiteollisuuden varjopuolia. Jos Hollywoodilla ei nykyäänkään ole puhtoinen maine, niin vuosikymmenien takaiset tarinat vasta hurjia ovatkin. The Fade Out sijoittuu vuoteen 1948, aikaan jolloin elettiin vainoharhaisia McCarthyismin ja kommunistivainojen vuosia. Tätä aikaa leimasi myös studiopomojen suunnaton valta. Näyttelijät ja heidän imagonsa rakennettiin kuin muovailuvahasta; menneisyys tarvittaessa siloiteltiin, skandaalit peiteltiin vaikka väkivalloin, ja kaikenlainen hyväksikäyttö kuului melkeinpä asiaan.
Vaikka Charlie Parish on päähenkilö, The Fade Out ei ole mikään yhden miehen tarina. Hahmoja riittää studiojärjestelmän kaikilta portailta, eikä kukaan ole lopulta viaton, kuten noir-genreen sopii. Muutamat hahmot nousevat positiivisessa mielessä esiin; ensinnäkin itse Valeria Sommers, johon päästään tutustumaan takaumien kautta ja sitten hänen korvaajansa Maya Silver. Kaksikko edustaa tarinan naisnäkökulmaa, eikä ole yllätys, että tarina on tältä osin kiinnostava mutta myös aikamoisen tyly. 1940-luvulla oltiin vielä hyvin kaukana mistään #metoosta.
Charlie Parish puolestaan jää vähän siihen rajalle, että en edes tiedä pidänkö koko miekkosesta. Hahmon avuttomuus on tekijöiltä varmasti tarkoituksellista, mutta silti minusta tuntui, että hahmon kehityskaari jää tältä osin epätyydyttäväksi. Miehelle enimmäkseen tapahtuu asioista sen sijaan, että hän olisi aktiivinen subjekti. Jopa Charlien seksikohtaukset vaikuttavat siltä, että hän vain ajautuu niihin, sen sijaan että hänellä olisi jotain tekemistä tapahtumien kanssa.
Toinen asia mikä sarjakuvassa hieman mietytytti oli kerronnan voimakas nojaaminen tekstilaatikoihin. Itse pidän enemmän nyrkkisäännöstä ”näytä, älä kerro”, mutta The Fade Out nimenomaan koko ajan kertoo, mitä Charlien päässä oikein liikkuu. Tämä tavallaan sopii kyllä sarjakuvan hieman vanhakantaiseen tyyliin, mutta se osaltaan johtaa siihen, että Charlien hahmossa on hyvin vähän mitään tulkinnanvaraa ja siten kiinnostavaa.
The Fade Out voitti 2016 Eisner-palkinnon kategoriassa Best Limited Series, eli se valittiin vuoden parhaaksi itsenäiseksi sarjakuvatarinaksi. Kyllähän tämä oikein hyvä on. Ei mielestäni mikään ihan täydellinen onnistuminen, mutta Brubaker onnistuu ansiokkaasti pyörittämään monta juonilankaa ja niistä rakentuva kokonaiskuva Hollywoodin varjopuolista on kiinnostava. Phillipsin piirustustyyli puolestaan on kaikin puolin pätevää, mutta aavistuksen geneeristä. Noir-tarinoiden ystäville The Fade Out on joka tapauksessa varma valinta, suosittelen!
