Guy Delisle: Factory Summers

Factory Summers

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Guy Delisle muistetaan parhaiten suosituista matkakertomuksistaan, joten muistelma nuoruuden kesätöistä paperitehtaalla tulee hieman yllätyksenä. Loppujen lopuksi ero hänen aikaisempiin teoksiin ei kuitenkaan ole suuri, sillä myös Factory Summers on eräänlainen matkakertomus – kohde vain on tällä kertaa konservatiivinen miehuuden linnake, jossa naiset eivät näy eikä kuulu. Delislen kannalta tehdas on kuin toinen maailma. Etäisyys toisiin miehiin tuntuu valtavalta, eikä mikään herätä niin paljon hämmästystä ukkolaumassa kuin nuorukainen joka lähteekin opiskelemaan taidealaa.

Miehinen työympäristö sisältää muitakin jakolinjoja, jotka näkyvät ainakin duunarien ja insinöörien välisissä suhteissa, mutta ennen kaikkea Delislen suhteessa isäänsä. Samassa tehtaassa työskentelevä insinööri-isä näyttäytyy kaukaisena ja yksinäisenä hahmona, jonka kanssa Delisle ei oikeastaan edes pyri kommunikoimaan.

Vaikka Factory Summers ei ole mikään syvällinen lukukokemus, isän ja pojan suhde tuo siihen oman surumielisyyden silauksensa. Vuotuinen pakollinen vierailu isän luona johtaa vain isäukon monologiin omista työasioista. Delisle huomioi miten avioero ja isän vuosien yksinäisyys on karistanut miehestä viimeisetkin sosiaalisten taitojen rippeet. Silti isästä jää sarjakuvassa mielikuva hyväntahtoisena miehenä, joka ei vain kykene olemaan läsnä. Sarjakuvan viimeinen sivu tuo isän ja pojan suhteen päätökseen hyvin yksinkertaisella mutta kauniilla tavalla. Lukijalle loppu jättää myös tulkinnan varaa. Miten isä loppujen lopuksi oikein suhtautui poikaansa ja hänen ammattivalintaansa, oliko kyseessä kiinnostus vai sittenkin välinpitämättömyys?

Factory Summers on toimiva sarjakuva, mutta ihan Delislen parhaimmistoa se ei ole. Tarina on loppujen lopuksi hyvin arkinen ja lukijasta riippuu miten innostavana paperitehtaan arki lopulta näyttäytyy. Minun mielestä siitä oli vilpittömästi kiinnostavaa lukea, kenties koska ympäristö todellakin on itselleni niin vieras. Isän ja pojan suhde herätti myös tunteita, mutta Delisle ei loppujen lopuksi kerro isästään paljoakaan, joten lukija saa aika tavalla paikkailla aukkoja mielikuvituksellaan. Delislen faneille sarjakuva on silti ehdottomasti suositeltavaa luettavaa, sujuva kerronta ja pienet inhimillisyyden hetket toimivat Delislen sarjakuvassa kuten aina.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...