Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vahva elämän maku jäi kielelle niin kirjasta kuin kirjan kohteesta. Kirjailija Katja Kärki (s. 1985) onnistui pujahtamaan kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915–2001) nahkoihin ja ennen kaikkea Evan luovaan kauneutta hakevaan mielikuvitukseen.
Ensin oli Eeva Honkajärven elämä Vieremällä, sitten kituminen Helsingissä ja opiskelu Ateneumissa, avioelämä ja karjanhoito Paavon kanssa Lieksan Paaterissa, Viensuussa, ennen kuin kokopäiväinen taiteilijuus, neljäs elämä, Eva Ryynäsenä puunveiston parissa toteutui.
Biofiktio siis: tosiasiat totta, ajatukset ja puhumiset keksittyjä. Taitavasti ja uskottavasti Kärki on saanut sanansa vuoltua romaaniksi, ihan niin kuin Eva Ryynänen sai taltoillaan veistettyä puun haluamakseen.
”Minä viimeistelen. Minä etin niitä elukoita puun sisältä.”
Lapsikin löytyy puun sisältä, kun ei kerta omaa lasta liittoon syntynyt: sen ”Lapsen poski on sileä ja lämmin, pehmeä sormenpäissä. Valo osuu siihen ikkunasta ja saa sen nukan hehkumaan. Silitän ja hyväilen. Hyräilen ja hymyilen. Lapsen kasvot ovat kauniit kuin jumalan. Sen voi melkein odottaa vastaavan hymyyn.”
Kykyjään ei Eva epäile, on vaan niin mahdottoman vaikea päästä nimeksi alalla, jos ei asu Helsingissä. ITE-taiteilijaksi leimaavat, vaikka kuvanveistäjän tutkinto Ateneumissa on suoritettu. Toinen leimaaminen kuuluu kyliltä: ”Piästäsä vinksallaan” kulkevat juorut. Heinäpellollakin heinättää ilkosillaan.
Siitä ne kuitenkin sitkeydellä asiat suoristuvat, mutta aikaa se ottaa, vasta viidenkympin jälkeen alkaa Evan maine kiiriä ja tuottaa tulosta, mainetta ja kunniaakin. Paaterin Eevan töitä ja työskentelyä tullaan matkojen takaa ihailemaan. Välillä jopa liiaksi asti; niinpä emännäksi puhutellut ja ikää udellut turistiukko saa hatkat ja ”näkyy painuvan pihalle niska kyyryssä”.
On tämä Kärjen romaani sen verran kiintoisa, että panee suunnittelemaan kesällä matkaa Vuonislahteen, Evan Paateria, taiteilijamiljöötä ja ennen kaikkea Suomen kauneinta kotikirkkoa katselemaan. Jokin näissä keksityissä elämäkerroissa viehättää, viimeksi Karoliina Timosen Laina, vaikka aluksi aina vastaan panettaa ja hanttiin lyötättääkin. Kertojistahan se lopulta kiinni on hyvyys eli huonous.