Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jouko Jokisalon Euroopan radikaali oikeisto käsittelee kaikkia hulluja rasistisia, syrjiviä tai autoritaarisia oikeistolaisia ryhmittymiä ja puolueita. Nämä kaikki liikkeet on luokiteltu yhteisen ”radikaali oikeisto” -kattonimityksen alle.
Äärioikeistosta tulevat mieleen vain natsit, eivätkä nämä liikkeet kannata kansallissosialismia tai fasismia, vaan niillä on omat aateversionsa ja painotuksensa, joiden ainoa yhdistävä tekijä on jonkinlainen etnisten vähemmistöjen syrjintä ja kapitalismin kannatus.
Kirja alkaa historiankatsauksella, jossa kerrotaan ensin äärioikeistosta. Jokisalo poikkeaa muista alan tutkijoista siinä, että hän ajoittaa äärioikeiston synnyn vähän ennen ensimmäistä maailmansotaa, kun jotkut sosiaalidemokraattiset puolueet omivat nationalismin ja irtisanoutuivat marxilaisesta internationalismista.
Tästä epäpyhästä liitosta syntyi kansallissosialismi, joka on sekoitus äärinationalismia, sosialismia, kapitalismia ja tieteellistä rasismia. Joku voi kysyä, miten on mahdollista olla niin ristiriitainen, mutta kun ruuvit ovat tarpeeksi löysällä, vain näppäimistö on rajana!
Ajan mittaan kansallissosialistit muuttuivat oikeistolaisemmiksi, mutta silti pyrkien naamioitumaan itsensä sosialisteiksi tai sitten ”työväenpuolueeksi ilman sosialismia”. Tästä tunnetuin esimerkki on Saksan kansallissosialistinen puolue, jota kannattivat pääosin pienyrittäjät, eivätkä niinkään työläiset.
Puolueen virallinen kääntyminen äärioikealle tapahtui Pitkien puukkojen yönä, kun puolueen johtoon noussut Adolf Hitler tapatti kaikki puolueen vasemmistolaiset. Tämä linjanmuutos näkyi Natsi-Saksan äärimmäisessä yksityistämispolitiikassa ja työläisten olojen heikennyksessä. Sama kehitys tapahtui Italian fasistien kanssa.
Äärioikeisto tai sen ei-niin rasistiset johdannaiset, joita luokitellaan radikaalioikeistolaisiksi, eivät muodosta mitään koherenttia ideologiaa. Enemmänkin nämä ryhmät ovat kokoelma oikeiston marginaaleissa lymyileviä radikaaleja, joiden mielestä oikeistolaisuus ei tarkoita liberalismia, vaan Ranskan vallankumouksen jälkeen syntynyttä taantumuksellista konservatismia.
Kiteytettynä radikaalioikeistolaiset haluavat samaan aikaan itselleen kaikki vapaan markkinatalouden hyödyt, mutta ilman erilaisia ihmisiä. Termin alle mahtuvat niin rasistiset libertaarit, natsit, fasistit, alt-right, uusnatsit, radikaalit maahanmuuttokriitikot, identitaarit ja uusoikeistolaiset.
Jokisalo kuitenkin menee syvemmälle ja tutkii äärioikeiston ja radikaalioikeiston talousteoriat, jotka ainakin päällisin puolin vaikuttavat aika demarimaisilta. Pintaa syvemmällä paljastuu, että ensinnäkin äärioikeisto ei tiedä yhtään mitään taloudesta. Pähkinänkuoressa äärioikeisto haluaa kapitalismia ilman pörssikeinottelua.
Jos on lukenut edes vähän taloustiedettä, tietää kuitenkin, että kapitalismi ei toimi kunnolla ilman arvopaperikauppaa ja pankkeja. Radikaalioikeistolaiset kokevat ajavansa pienkauppiaiden ja kansallismielisten tehtaiden kapitalismia. Tiivistetysti radikaalioikeistolaiset haluavat jonkinlaista kauppatorikapitalismia, jossa jokainen on teltassa seisoskeleva torimyyjä.
Tällainen lapsellinen käsitys talouden toiminnasta selittää, miten nykyäänkin radikaalioikeisto voi sanoa olevansa globalisaatiota ja ”sionistista pankkimafiaa” vastaan, mutta silti kannattaa vapaita markkinoita. Radikaalioikeisto ei siis ole muuta kuin jotain lasten taloustiedettä lukeneita tärähtäneitä oikeistolaisia, jotka vihaavat ulkomaalaisia, homoja, naisia ja etnisiä vähemmistöjä.
Vaikka tämä kirja muotoilee täydellisesti ja uuvuttavan perusteellisesti asian, jonka minäkin olen havainnut tarkkaillessani erilaisia radikaalioikeistolaisia ryhmittymiä, tämä kirja menee paljon äärimmäisempiin johtopäätöksiin kuin muu alan kirjallisuus.
Jouko Jokisalon mukaan radikaalioikeisto ei nouse, koska kapitalismi on kriisissä, kuten muut tutkijat väittävät, vaan koska kapitalismi on se kriisi. Jokisalo vetää pölyttyneistä hyllyistä esiin Karl Marxin teesejä kapitalismin luonteesta, jotka nyt tuntuvat ajankohtaisimmilta kuin koskaan.
Kirjailijan mukaan Marx muotoili jo 1800-luvulla teorian, jonka mukaan kapitalismi on itsetuhoinen järjestelmä, joka ei ole kestävä, vaan se ajan mittaan ylikuumenee riippumatta siitä, mitä yritämmekään tehdä sille. Keynesiläiset tai klassisen taloustieteen elvytyspolitiikat voivat vain hetkellisesti saada markkinat toimimaan kuten pitäisi, mutta loppujen lopuksi kapitalismi tulee aina ylikuumenemaan.
Syntyy talouskriisii, jolloin markkinat on nollattava ja käynnistettävä uudestaan. Jokaisen talouskriisin aikana radikaalioikeisto nousee kuin kannessa piirretty korppikotkamainen feeniksinlintu. Tarvitaan vain tarpeeksi suuri jysähdys, jotta toisen maailman sodan kauhut toistuvat.
Kirja osoittaa, että radikaalioikeisto ei koostu vain öykkäröivistä natseista, vaan porvareista, jotka yrittävät epätoivoisesti pelastaa romahtaneen talousjärjestelmän.
Vaikka radikaalioikeistolaiset eivät ymmärrä mitään kapitalismista, he uskovat siihen lujemmin kuin liberaalit ja konservatiivit, jolloin radikaalioikeistolaisen mielestä syy romahdukseen on oltava kaikki muu paitsi itse kapitalistinen järjestelmä. Tämä epätoivo romahtavaa talousjärjestelmää kohtaan luo edellytyksen oikeiston marginaaleissa eläville sekopäille, jotka uskovat, että syy romahdukseen olivat etniset vähemmistöt, liian vapaamielinen kulttuuri, raskas hyvinvointivaltio, korkea verotus tai kommunistien sabotointi.
Liberaalit eivät yleensä pärjää kriisiaikoina radikaalioikeistolaisille, jotka esittävät todella yksinkertaistettuja vastauksia monimutkaisiin ongelmiin. Näin tapahtui 30-luvun Saksassa, missä lopulta liberaalit joutuivat jakamaan keskitysleirien sellit kommunistien ja muitten ”degeneroituneiden” kanssa.
Jokisalo analysoi lukuisia radikaalioikeistolaisia puolueita, jotka ovat yhden talouskriisin aikana ajaneet voimakasta hyvinvointivaltion riisumista ja seuraavassa hyvinvointivaltion pelastamista. Molemmissa tapauksissa sama puolue on ensin perustellut leikkauksia sillä, että ”korkea verotus riistää pienyrittäjiä” ja ”palkitsee lusmuilevia työttömiä/ulkomaalaisia”, mutta seuraavassa kriisissä hyvinvointivaltio pitää pelastaa ”pankkimafialta”, ”rahaeliitin” ja ”maahanmuuttajien” kourista Tämä käytös osoittaa, että radikaalioikeisto on enemmänkin ympäristöön reagoiva liike, kuin aidosti muutosta ajava.
Ilmiselvästi tämä kirja on äärivasemmistolaisesta vinkkelistä kirjoitettu ja se on ehkä teoksen suurin vika. Jokisalo käyttää tässä kirjassa vasemmistolaisia käsitteitä kuin ne olisivat kaikille ilmiselviä.
Tämä voi tulla kirjailijalle yllätyksenä, mutta eivät kaikki ole yhtä sekopäitä kuin minä, joka kulutan kallisarvoista aikaani lukemassa jokaisen ääriliikkeen manifestit. Joillekin marxilaisten käsitteitten lukeminen voi olla vieraannuttavaa. Ei vain sen takia, koska ihminen ei välttämättä tiedä, mitä käytetty sana tarkoittaa, vaan sen takia, koska monelle Karl Marxin teesit ovat yhtä kuin Neuvostoliiton gulagit.
Kirjailijan mukaan Neuvostoliiton romahdettua antikapitalistinen vasemmisto menetti uskottavuutensa, jolloin ainoaksi vallitsevaksi järjestelmäksi muodostui kapitalismi. Jopa demaripuolueet ovat ajaneet 1990–2000-luvuilla uusliberaalia politiikkaa, jolloin ihmisiä on vallannut vaihtoehdottomuus. Kukaan ei uskalla kokeilla mitään uutta talouden saralla, eikä kukaan ole keksinyt mitään kapitalismin korviketta, joten olemme umpikujassa.
Jokissalon mukaan tämän vaihtoehdottomuuden takia radikaalioikeisto on nousemassa ympäri maailmaa. Kun kapitalismia ei voi korvata millään, ainoastaan hillitä tai vapauttaa entisestään, kulttuuri ja yhteiskunta ovat muuttuneet poliittisiksi kiistakapuloiksi, joita nykyinen vasemmisto on dominoinut.
Mutta mitä auttaa kohottaa seksuaalivähemmistöjen oikeudet, kun suurin osa elää matalapalkkaisten pätkätöitten elämää vailla poliittista valtaa? Obaman hallitus on tämän vasemmiston kriisin suurin kulminaatio. Musta presidentti, joka mahdollisti tasa-arvoisen avioliiton hyväksymisen ja nosti esiin vähemmistöjen oikeuksia, mutta muuten ajoi uusliberaalia talouspolitiikkaa.
Tämä ja vastaavat tapaukset Euroopassa loivat sen kuuluisan illuusion ”vihervasemmistolaisesta eliitistä”, jota jopa persut hyödyntävät. Tätä uutta tilannetta radikaalioikeisto hyväksikäyttää ja sen takia todella hullut salaliittoteoriat islamisaatiosta, homosaatiosta ja kulttuurimarxistien George Sorosin rahoittamasta globalismista, kuulostavat monien mielestä niin helvetin järkeviltä.
Kun vaihtoehtona on rasistinen ja autoritaarinen kapitalismi tai hallitsematon monikulttuurinen kapitalismi, jossa vähemmistöillä on yhtäläiset oikeudet valtaväestön kanssa, mutta kaikilla on todella matala palkka, niin miljoonat keskiluokkaiset valtaväestöön kuuluvat valitsevat kurin ja järjestyksen hallitsemattomuuden sijaan.
Tämän takia Trump voittikin USA:n vaalit ja nyt siellä ajetaan rasistisen politiikan lisäksi samaan aikaan sekä rankkaa uusliberaalia sisäpolitiikkaa että täysin vapaan markkinatalouden vastaista rankkaa protektionistista ulkopolitiikkaa.
Radikaalioikeisto kokee, että se pelastaa kapitalismin, mutta sen toiminta onkin juuri niin epäjohdonmukaista, että se tuhoaa sen. Tämän tajusivat jo klassiset liberaalit teoreetikot Friedrich Hayek ja Ludwik Von Mises 1930- ja 1940-luvulla!
Kapitalismin vaihtoehdottomuus koskee kirjailijaakin. Hän ei osaa ehdottaa mitään muuta kuin nykyisen järjestelmän prioriteettien vaihtamista inhimillisemmiksi. Kommunismia Jokisalo ei ehdota, vaikka hän kuinka osoittaa kapitalismin kaikkien ongelmien syyksi. Elämme siis todellakin historian loppua, missä vain pimeä kuilu näkyy.
Euroopan radikaali oikeisto on erinomainen kirja radikaalioikeistolaisuudesta, joka osoittaa nykymaailmassa tuoreen ja uskottavan näkökulma siihen, miksi viha on nousemassa ympäri maailmaa.