Että tuntisin eläväni sisältää kahdeksan novellia, joiden aikajänne kulkee 1920-luvulta nykypäivään. Ensimmäisen novellin Ester hoivaa kuolevaa miestään Samarinilla, jota reklaamit suosittelevat, ja ajautuu sitten erikoiseen tilanteeseen leskeksi jäätyään. Hiljainen ja yksinäinen Paula rakastuu moottoripyöräpoikaan ja kopioi päiväkirjaansa Saima Harmajan runoja. Äidin lempilapsi Kari katoaa, mutta palaa sitten tanskalaisen morsiamen kanssa kulkien kohti lopullista traagista kohtaloaan. Kokoelman niminovellissa Militsa hautaa aviomiehensä, mutta esittää sitten hautajaisissa omalaatuisen pyynnön vainajan kaverille.
Tuula-Liina Varis on todellakin lyhytproosan taitaja. Kokoelman novellit ovat herkkiä, hienovaraisia ja tunnelmallisia, mutta eivät kuitenkaan romanttisia, vaan kaikissa kulkee pohjavirtana vankka todellisuus. Parhaimmillaan Varis on jälleen kerran vahvojen naisten kuvaajana: ajankohdasta ja elämäntilanteista riippumatta novellien naiset eivät ole tahdottomia uhreja, vaan aktiivisia toimijoita.
Eräs asia, joka tekee tästä kokoelmasta mielenkiintoisen, on tapa, jolla Varis nivoo novellit toisiinsa. Että tuntisin eläväni kertoo nimittäin saman suvun jäsenten toisiaan koskettavista tarinoista historian kuluessa. Jokainen kertomus on oma kokonaisuutensa, mutta jokaisella on myös kosketuspinta edelliseen. Tämä vaatii lukijalta hieman tarkkuutta nimissä ja henkilöiden sukulaisuussuhteissa, mutta palkitsee kyllä lopuksi.
Itse pidin eniten kokoelman alkupään novelleista, varsinkin kahdesta ensimmäisestä, jotka sijoittuivat vuoteen 1926 ja välirauhan aikaan. Niissä kaikille tarinoille ominainen herkkävireinen ihmisen mielenliikkeiden kuvaus liittyy erityisen hyvin muutamilla piirroilla luotuihin ajankuviin. Että tuntisin eläväni ei ehkä sovellu sille, joka haluaa lukea novellin silloin, toisen tällöin, mutta kirja on sen verran ohut ja niin verrattoman kiinnostava, että kyllä sen melkein yhdeltä istumaltakin lukee.