Peter Ensenberger: Etsimessä: Sommittelu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sommittelu on kuvataiteen perustaitoja ja valokuvaajalle tarpeellinen taito, jolla kohottaa kuvat perusnäpsyjä kiinnostavammiksi. Sommittelussa pätevät tietyt säännöt ja ohjeet, joita noudattamalla saa siistiä jälkeä aikaiseksi. Niitä saa ja kuuluukin rikkoa, mutta sääntöjen rikkominen hyvin edellyttää niiden tuntemista.

Etsimessä: Sommittelu on tiivis paketti perustietoa valokuvien sommittelusta. Kirja edellyttää, että lukija hallitsee jo valokuvaamisen perusteet, eikä tuhlaa aikaa siihen, mutta sommittelun suhteen väännetään rautalankaa ja perusteita. Aikaisempaa osaamista ei tarvita.

Kirjassa käsitellään valoa, varjoa ja värejä, erilaisia sommittelusääntöjä, kamerakulmaa ja perspektiiviä, johtavien linjojen käyttöä ja oma lukunsa on omistettu vasta selitettyjen sääntöjen rikkomiselle. Kirja kattaa tiiviisti olennaisen valokuvien sommittelusta ja sopii kaikenlaisille kuvaajille, niin kännykkäkameran kuin järjestelmäkameran käyttäjille.

Kirjan kuvitus on siivoa. Asioita olisi voinut havainnollistaa kuvilla enemmänkin ja kuvat olisivat saaneet myös olla suurempia, mutta sen kummemmin ei voi valittaa. Kaikin puolin kelpo kirja siis ja tämä uusi Etsimessä-sarja vaikuttaa varsin fiksulta noin ylipäänsä. Suosittelen!

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...