Eric Hill: Etsi viisi sammakkoa, Puppe!

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Etsi viisi sammakkoa, Puppe! on jälleen hiukan erilainen Puppe-kirja. Tuosta pienestä, sangen kuuluisasta koiranpennusta on vuosien saatossa tehty jos jonkinmuotoisia opuksia, mutta jälleen on keksitty jotakin uutta, kun tavallisten pahvisten sijaan lukijat saavatkin nyt availla huopakankaisia luukkuja. Sillä luukuthan ne ovat, joista Puppe ehkäpä parhaiten tunnetaan.

Kuten useasti aiemminkin, Puppe on jälleen etsintäretkellä. Tällä kertaa etsitään kadonneita sammakoita. Matkalla tavataan pieni joukko muita eläimiä ja opetellaan samalla laskemaan viiteen.

Kirja on suunnattu kaikista pienimmille lukijoille ja toimiikin tehtävässään mainiosti. Sen pienehkö koko ja pahviset sivut sekä huopakankaiset luukut tekevät kirjasta helposti luettavan sekä hiukan kovempaakin käsittelyä kestävän. Eiköhän tämäkin Puppe taas tyytyväiset lukijansa löydä.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...