Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Juuli Niemi on kirjoittanut upean kirjan. Et kävele yksin on samaan aikaan runollisen herkkä kuvaus ensirakkaudesta, karu tarina perheistä ja lasten ja vanhempien suhteesta sekä realistinen kertomus yläasteensa päättävien koululaisten elämästä. Niemi on tavoittanut täydellisesti sen, miltä tuntuu, kun kaikki on täynnä ensimmäisiä kertoja tai toisiakin.
Päältä päin katsottuna 15-vuotiailla Adalla ja Egzonilla ei pitäisi olla mitään yhteistä. Adan kuvataiteilija-äiti on yksinhuoltaja, joka suree omia surujaan punaviinin ja Dave Lindholmin kanssa öisin ullakolla. Ada on niitä kilttejä keskivertotyttöjä, jotka odottavat, että jotain tapahtuisi, että joku tulisi ja nostaisi tytön eturiviin ja parrasvaloihin. Adan koti on täynnä luovuutta ja kulttuuria, jonka valossa Egzonkin tuntee olevansa kuin kotonaan.
Egzon on kosovolaistaustaisen maahanmuuttajaperheen keskimmäinen poika. Kaveripiiri koostuu maahanmuuttajista ja vapaa-aika kuluu lähinnä nuorisotalolla, sillä perhe lakkasi olemasta perhe siinä vaiheessa, kun isoveli häipyi ja isä muuttui aaveeksi. Äiti yrittää siivoamalla luoda talosta kotia, mutta se ei onnistu. Tässä yksi esimerkki Niemen kauniista kielikuvista, jotka toistuvat unenomaisen tarinan myötä.
Egzon on lahjakas kuvantekijä ja kuva saattaa Adan ja Egzonin lopulta yhteenkin. Voi ensirakkautta ja elokuvakäyntiä, josta ei muista mitään, sillä toinen hengittää ja liikahtelee liian lähellä! Niemi välttää kuitenkin liian siirappisuuden, sillä rakkauden pilvistä tullaan lopulta alas ja kovaa. Egzonin hahmo muuttuu oikeastaan vasta loppupuolella aidoksi, mutta silloin kaikki on jo liian myöhäistä. Miten rakentaa ihastuksesta suhdetta, kun kaikki on haurasta ja epävarmaa eikä kukaan ole kertonut, miten painavista asioista puhutaan ääneen.
Et kävele yksin on teos, jonka olisin nuoruusiässä varmasti lukenut ahmimalla. Tarinassa on suvantopaikkoja ja sitä olisi ehkä voinut tiivistää sieltä ja täältä, mutta kokonaisuudessaan tarina on mielenkiintoinen, moniulotteinen ja kielelliseltä ilmaisultaan herkkä. Ensirakkaus ja ensimmäinen kerta ovat ihanan kamalia. Niemi ei päästä henkilöitään helpolla mutta lopussa tie on taas vapaa uusien asioiden ja ihmisten tulla.
