Eskarilainen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Aiemmin esittelemääni Oppi ja ilo -sarjaan kuuluvat tärkeänä osana puuhakorttipakat. Nopeasti laskettuna pakkoja on ilmestynyt jo reilut kolmekymmentä, joten suosiota näyttäisi riittävän, eikä ihme. Kätevä formaatti, näpsäkästi mukana kulkeva korttipakka sekä uudelleen ja uudelleen käytettävyyden mahdollistavat pyyhittävät kortit ja tussi tekevät pakoista mitä oivallisinta puuhaa vaikkapa matkoille tai tilanteisiin, joissa viihtyminen muuten tuntuu haasteelliselta.

Eskarilainen -puuhakortit tarjoavat monipuolisia, lapsen taitoja kehittämään suunniteltuja tehtäviä noin viisi-kuusivuotiaille. Ne on jaoteltu symbolein kuuteen eri osa-alueeseen: käden ja silmän yhteistyöhön ja hienomotoriikkaan, loogiseen päättelyyn, havainnointiin ja hahmottamiseen, tunnetaitoihin, matemaattisiin valmiuksiin sekä sanavarastoon ja äidinkieleen.

Korttien parissa eskarilainen pääsee puuhailemaan hyvin erilaisten tehtävien parissa, joista toiset sopivat toisten ja toiset toisten ajattelutavoille paremmin. Peliin saa pistää sekä tunteita että logiikkaa. Näin ollen tehtävät tuottavat varmasti myös haasteita, eivätkä aina onnistu ensiyrittämällä. Harjoitus kuitenkin tekee mestarin ja vaikka kortit periaatteessa onkin tarkoitettu lapsen itsenäiseen puuhailuun, eivät aikuisen apu ja kannustus ole koskaan negatiivinen asia.

Kaikin puolin laadukas pakkaus ansaitsee ilman muuta suosituksen.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...