Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen aikoinani lukenut suurella innolla Simone de Beauvoirin (1908–1986) pääteoksiksi katsotut romaanit Mandariinit 1-2 sekä tietenkin feministisen julistuksen Toinen sukupuoli. Mutta nyt häneltä on suomennettu pienoisromaani Erottamattomat, joka ilmestyi vasta vähän aikaa sitten, koska kirjailija ei halunnut sitä julkisuuteen elinaikanaan sen sisältämän henkilökohtaisen aineksen vuoksi.
Kirjaa voidaan pitää autofiktiona ja omaelämäkerrallisena tekstinä, sillä de Beauvoirin jäämistössä olevien kirjeiden ja muiden tekstien perusteella se kertoo suoraan kirjailijan itsensä suhteesta ystävättärensä Élisabeth Lacoinin eli Zazan kanssa.
Erottamattomat on kiihkeä pieni kirja. Se kertoo Sylviestä ja Andréesta, jotka tapaavat yhdeksänvuotiaina tiukan roomalaiskatolisessa tyttökoulussa; Sylvie, joka kuvaa de Beauvoiria itseään, on romaanin minäkertoja. He ystävystyvät lähes heti luonteidensa erilaisuudesta huolimatta, ja vaikka nämä tytöt ranskalaisen muodollisuuden sanelemana teitittelevät toisiaan läpi kirjan, syntyy heidän välilleen, etenkin Sylvien puolelta, kiihkeä ja kaikenvoittava suhde, joka kestää tilapäiset erot, rakastumiset miehiin sekä Sylvien kohdalla sen surullisen tosiasian, että ”ystävyytemme ei ollut Andréelle yhtä tärkeä kuin minulle, mutta ihailin häntä niin suunnattomasti, etten kärsinyt siitä.”
Itse asiassa Sylvie kokee mielestäni suorastaan eroottista rakkautta ystäväänsä kohtaan, mutta sellaisesta ei koskaan puhuta eikä se varsinkaan saa minkäänlaista fyysistä täyttymystä.
Tämän suuren ystävyyden ja rakkaudenkin ohella Erottamattomat kuvaa kiinnostavasti tyttöjen erilaista suhtautumista katoliseen kirkkoon ja uskoon. Sylvie on lähtöisin varsin skeptisestä kodista ja omien sanojensa mukaan lakkaa uskomasta Jumalaan jo hyvin nuorena, kun taas Andréen koti on uskossaan hyvin perinteinen.
Jollain lailla katolisuus ei häviä Sylvienkään sisimmästä, sillä kun Andrée puuskahtaa keskellä rakkaushuoliaan, että Jumala on häntä vastaan, tuntuu se Sylviestä vaistomaisesti pahalta: ”Värähdin rienauksen kuullessani, aivan kuin olisin ollut uskovainen.” Lapsuuden, tässä tapauksessa lähinnä koulun ja kirkon, perintö elää vahvana, vaikka myöhemmässä elämässä olisikin kääntynyt pois siitä.
Erottamattomat on tiivistunnelmainen, vahva pieni kirja. Suosittelen lämpimästi!
