Annamari Marttinen: Ero

Ero

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ero on inhimillinen kuvaus avioliiton päättymisestä, syyllisyydestä, hämmennyksestä ja uuden alun mahdollisuudesta sekä sen etsimisestä. Aiheesta, joka koskettaa tavalla tai toisella montaa suomalaista.

Kirjassa avioero tuodaan esiin Ellenin, kolmen lapsen äidin, näkökulmasta. Eroavan naisen mietteet kuvastuvat melko tyypillisissä tilanteissa kuten grillijuhlissa, joissa ei sovi kertoa avioliiton vaikeuksista. Miksi sitten erota? Syy ei tunnu oikein selvältä — hän on vain halunnut miehen muuttuvan… Ellen tuntee olevansa vankilassa kauniissa talossa, jonka pienten ja tärkeiden yksityiskohtien valitseminen oli kerran niin kovin merkittävää.

Sininen omakotitalo on kätkenyt sisälleen perheidyllin kauniine ja hyväkäytöksisine lapsineen, keskivertoperhe joka tavalla, ainakin naapurien ja monien muidenkin mielestä. Pienin kuvin kirjailija kertoo Ellenin mielentilasta eroon päätymisestä lähtien. Kun Ellen kertoo sisarelleen olevansa eron partaalla, hän tuntee tehneensä rötöksen — avioero tuntuu mahdottomalta urakalta. Kaikkea tuntuu olevan liikaa.

Eniten Ellen syyllistää itseään lasten kohtalosta. Avioerolasten, joiden on hänen mielestään elettävä kahden maailman välissä. Alttiina kaikelle ja suojattomana, ainakin hän otaksuu näin. Kuitenkin tulee hetkiä, jolloin lapset tuntuvat pärjäävän paremmin kuin äiti itse. Käytännön toimissa tulee eteen elämän ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja: ruohon leikkaaminen, auton katsastukseen vienti tai lomakkeiden täyttö on tehtävä yksin, ensimmäistä kertaa. Ennen avioeropapereiden allekirjoittamista kaikki keinot kokeillaan, asioita käännellään ja väännellään. Rakkauden ja avioliiton loppu, sen kuoleminen, on rankkaa ja raakaa.

Talosta luopuminen, uuden vuokra-asunnon etsintä, huolehtiminen ja muut käytännön asiat vievät helposti Ellenin ajan ja mielen. Hän kuitenkin osaa myös lopulta irrotella ja haluaa kokea myös lyhyempiä suhteita, joihin kuitenkin pettyy. Läheisyyttä, kosketusta ja lämpöä hän kaipaa!

Ero on helppolukuista ihmissuhdedraamaa, josta ainakin voisi saada itselleen tukea erotilanteessa. Kirjailija tarkastelee asioita omalla vaistollaan ja tavallaan. Erityisen vahvaa psykologisointia tässä ei, ehkä onneksi kirjalle, harrasteta. Asia on kuitenkin tärkeä ja vielä tärkeämpää on keskustella tästä monia koskettavasta aiheesta kohtuullisen rehellisesti. Voin suositella kirjaa vertaistukena, avioeron jo kokeneille sekä yleensä ihmissuhderomaaneista kiinnostuneille; kyllä tästä jokaiselle ruodittavaa ja ajatuksen aihetta löytyy.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...