Maija Haavisto: Erityinen : tietoa ruokavalioista

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä on erityinen kirja ihmisille, jotka haluavat tietää erikoisruokavalioista ja ruoka-allergioista. Puolet kirjasta esittelee erilaisia ruokavalioita ja sitä, kenelle niistä voisi olla hyötyä. Millaisia oireita ruoka-aineet voivat herkille ihmisille aiheuttaa. Miksi toisinaan erityisruokavalio voisi olla hyväksi eli ei vain siksi, että paino putoaisi, vaan toisinaan erityisruokavaliota voisi noudattaan terveyssyistä. Monissa pitkäaikaissairauksissa on erityisruokavalio kohdallaan. Hyvin tarkkaan on esitelty ja kerrottu monista erilaisista ruokavalioista ja miten niitä tulisi noudattaa oikein. Ruokavalioita on maailma täynnä, mutta tässä kirjassa tehdään tutuksi ne tavallisimmat.

Oma osansa on vinkit ja ohjeet, miten leivotaan ja valmistetaan ruokaa erityisruokavaliossa. Millä korvataan sellaisia ruoka-aineita, jotka ovat ”kiellettyjä”.

Loppuosa kirjasta onkin sitten erilaisten ruoka-aineiden ja niistä aiheutuvien allergioiden kuvausta. Jos on jotain epäilystä siitä, että olisi yliherkkä jollekin ruoka-aineelle, niin ei muuta kuin tarkastamaan. Lista on pitkä ja käsittää tavallisten ruoka-aineiden lisäksi hiukan vieraampiakin. Lisäksi juomia ja mausteita, myös lisäaineet saavat oman osionsa.

Tämä kirja on hyvä olla hyllyssä ihan vain jo senkin takia, jos tulee aihetta tarkistaa jotain, sillä ulkoa ei pysty kaikkea lukemaansa muistamaan. Kirjan lopussa on hakemisto, joten sekin auttaa kummasti, kun alkaa jotain etsimään.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...