Luettuani tämän kirjan en voinut väistää muistikuvaa Woody Allenin elokuvasta Manhattan – oodi New Yorkille, tuokiokuvia suuresta kaupungista ja ihmisistä sen vilinässä. Hurmaava teos ilman Woody Alleniin liittyviä mielikuvia.
Luin noin vuosi sitten Vivian Gornickin muistelmateoksen Toisissamme kiinni, ja sen yhteydessä mietin, miten vaikeaa oli pitää mielessään, että kyseessä on muistelmateos eikä varsinaista kaunokirjallisuutta. Sillä Gornickin teos oli kaunokirjallinen mitä suurimmassa määrin. Sen teksti on todella tyylikästä ja viehättävää, huomiot ihmisistä ja ympäristöstä teräviä ja aistivoimaisia. Sama koskee tätä uudempaa kirjaa: on itse asiassa ihan turhaa yrittää asetella Gornickin tekstiä mihinkään muottiin. Se on lukuelämys, oli genre sitten mikä hyvänsä.
Vivian ja Leonard, kirjan päähenkilöt, ovat ystäviä, ja heidän vuosikausia kestänyt suhteensa kulkee läpi kirjan; tosin heti alussa käy ilmi, että Leonard on homoseksuaali, joten romanttista suhdetta heidän välillään ei ole. He tapaavat säännöllisesti kerran viikossa, mutta eivät useammin, sillä Vivian toteaa:
”Ongelma on siinä, että meillä molemmilla on viehtymystä kielteisyyteen. Meille lasi on aina puolityhjä, olosuhteista riippumatta.”
Vivian tapaa enemmän tai vähemmän ohimennen myös monia muita henkilöitä, kohtaa heidät, ja sitten he taas painuvat taka-alalle. Myös Toisissamme kiinni -kirjassa keskeinen äiti vilahtaa kirjan loppupuolella, mutta suhdetta häneen ei tässä kirjassa pohdita kuten edellisessä. Lisäksi kirja sisältää Vivianin huomioita kirjallisuudesta. Täytyy myöntää, että en juurikaan tuntenut heistä muista kuin Henry Jamesin, mutta yhtäkaikki kirjoittaja osaa tehdä heistä tavattoman eläviä, lähes tuttuja.
Vivian on tietysti kirjan keskiössä, onhan hän muistelmien primus motor, ja ehkä sitten Leonard tosiaan toinen. Mutta mielestäni kirjan tärkein osuus Vivianin ohella on New Yorkilla, sen vivahteilla, näkymillä, ohikulkevilla ihmisillä. Ihana New York, ihana suurkaupunki!