Kirjailija Katja Ketun viimeiseksi työksi edelliselle kustantajalleen jäi monin paikoin parjattu Ismo Alangon elämäkertakirja. Eräänlainen kirjallinen pesänselvitys tulee Erään kissan tutkimuksien muodossa, jossa Kettu kirjoittaa Kirjailijasta, joka ajautuu jälleen yhden keskenmenon myötä kriisiin, jossa koko elämän peruspalikat heittävät kuperkeikan. Kirjoittaminen on opittava uudestaan.
Kuhmon perukoilla, aivan itärajan tuntumassa, Kirjailijan isoisoäiti Eeva pitää päiväkirjaa isänmaan kohtalonvuosien aikaan. Juuri kun sisällissota syttyy, on Eeva rakastunut Mahteen ja asettuu hänen luokseen Saareen – liitto, jota anoppi ei koskaan hyväksy. Punakaartin mukana liikuskellut Mahte lähtee maanpakoon Muurmannin legioonaan, ja myöhemmin vain sattuma säästää perheen Stalinin vainoilta. Mutta vaikka sodan ja puutteen murtamanakin, tulipa ketä hyvänsä kiusaa tekemään, yksi säilyy aina, ja se on Eevan ja Mahten rakkaus.
Mitä Eevan ja Mahten tarinalla on tekemistä kriisissä kipuilevan kirjailijan kanssa? Miten kissa liittyy tähän kaikkeen? No, Katja Kettu on saanut kertojakseen olemisen usvassa fermentoituneen sielun, joka laskeutuu maan päälle kissan muodossa tutkiakseen Kirjailijaa ja tämän tekemisiä. Epäluotettava ja omalakinen kertoja kissa toki on, ja välillä kissaa kiinnostaa enemmän riistan tuoksut kuin taas yksien ihmissielujen murheet.
Tästä kaikesta sotkusta muotoutuu persoonallinen lämpimän huumorin silaama teos, jota kannattelee Katja Ketun rikas, murteesta elinvoimansa saava kieli. Historiallisen romaanin osuus kirjasta on kiehtovampaa kuin Kirjailijan kipuilusta lukeminen, mutta lopulta erillisiltä vaikuttavat osiot solmiutuvat luontevasti yhteen.
Erään kissan tutkimuksia oli itselleni vasta ensimmäinen tutustuminen Katja Kettuun, mutta hänen teoksiaanhan pitääkin lukea lisää. Tämä oli osuma!