Niin ensimmäinen koulupäivä kuin kouluvuosikin ovat ikimuistoista aikaa. Väittäisin, että kovin moni ei tuota aikaa ohita muistoitta, niin jännittäviä asioita se on täynnä.
Jotta tämä tärkeä aika tallentuisi vieläkin tarkemmin muistojen kirjaan, on Gummerus julkaissut mainion täytettävän Ensimmäiset koulumuistoni -teoksen. Sillä vaikka sitä itsekin muistaa toki enemmän ja vähemmän hatarasti moniakin asioita kaukaiselta vuodelta 1988, jolloin aloitin oman koulutieni, eivät esimerkiksi ensimmäinen lukujärjestys, reppu tai penaali ole saaneet sijaansa muistojeni kammiossa. Olisipas hauskaa, jos olisivat.
Tällaisten pienempien nippelitietojen ohella kirjassa läpikäydään tarkemmin ihan ensimmäistä koulupäivää, tietoja omasta koulusta, luokasta sekä koulutiestä. Lisäksi on paljon tilaa esimerkiksi parhaista koulukavereista kirjoittamiseen ja valokuvien liimailuun.
Mikäs tässä; uskon kyllä vahvasti, että tämäkin kirja löytää täyttäjänsä. Innokkaat ekaluokkalaiset ovat varmasti enemmän kuin iloisia saadessaan tallentaa ensimmäisen lukujärjestyksensä, lempi- ja inhokkiaineensa sekä ruoka- ja juomasuosikkinsa. Ja olisihan tällaisia asioita mukava muistella myöhemminkin.
Annan ilolla suositukseni.