Taina Latvala kuuluu nuoreen kirjoittajapolveen, jonka elämästä ja teoksista näkee lehdissä, mutta jota en ole vielä ehtinyt lukea. Tähän tuli muutos Latvalan uusimman teoksen, Ennen kuin kaikki muuttuu, myötä. Kyseessä on novellikokoelma, jonka kaikki tarinat kytkeytyvät samaan päähenkilöön. Tapahtumat eivät kuitenkaan etene kronologisessa järjestyksessä, vaikka jonkinlainen kaari kirjassa sulkeutuukin.
Latvalan päähenkilö on maalta kaupunkiin opiskelemaan muuttanut nuori nainen. Hän on myös kertojana useimmissa kirjan novelleista mutta hänen nimensä ei esiinny tekstissä. Latvala on kerännyt teokseensa nuoruuden kipukohdat ja oman itsensä etsinnän mutta myös pinnalliset ystäväpiirit ja kaupunkielämän epävarmuuden. Päähenkilö rakastaa ja rakastuu, masentuu, bilettää, matkustelee ja elää, mutta taustalla leijuu neuroottisuus ja epävarmuus. Latvalan huomiot ovat tarkkoja ja niiden kautta paljastuu rehellinen kuva elämästä sellaisena kuin se nuorena usein on.
Latvala on taitava kirjoittaja, jonka teksti soljuu. Hän hallitsee myös ironian keinot. Pidin erityisesti novellista Kissan yksityisyys, jossa toimittaja haastetaan oikeuteen lehtijutusta, jossa hän viittaa polyamoriassa elävän naisen kissan seksielämään. Naamiohuvit-niminen teksti paljastaa tyttöjen välisen ystävyyden kiemurat, ja Kilpikonnan äidissä pohditaan äitiyttä mutta myös nykyihmisen lyhytpinnaisuutta. Pidin siitä, miten novellit pikku hiljaa täydensivät päähenkilöstä saatua kuvaa. Nuoruushan on juuri tätä: tempoilua sinne tänne, epävarmuuden hetkiä, hukattuja päiviä ja löydettyjä iltoja.
Suosittelen omaa nuoruuttaan eläville tai lämpimiin muisteluhetkiin siitä juuri selvinneille.