Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin esikoisromaani Ennen kuin kahvi jäähtyy kertoo elämän koettelemista ihmisistä, jotka miettivät, olisiko menneisyydessä pitänyt tehdä jotain toisin, olisiko pitänyt sanoa tai jättää sanomatta. Olisiko voinut toimia taitavammin ja olisiko sillä ollut vaikutusta tapahtumiin. Kirjassa on neljä päähenkilöä ja neljä erilaista koettelemusta: yhden omainen joutuu liikenneonnettomuuteen ja kuolee, toisen sairastuu nuoruusiän Alzheimerin tautiin, kolmannen ihmisen rakkaussuhde päättyy onnettomasti – ainakin väliaikaisesti, neljäs haluaa lapsen vaikka tietää raskauden tuovan vaikeuksia hänelle itselleen vaikeaa sairautta sairastavana.
Päähenkilöiden mukaan neljä lukua on nimetty: Rakastavaiset, aviopari, siskokset sekä äiti ja lapsi. Ja todellakin, päähenkilöt pääsevät käymään menneisyydessä. Miten? Se tässä romaanissa on satua.
Tapahtumapaikka on tokiolainen pieni kellarikerroksen ikkunaton kahvila, ainoina valonlähteinä on kuusi varjostinlamppua katossa ja seinälamppu sisäänkäynnin luona. Kahvila on hiljainen, ei taustamusiikkia, ainoastaan sisääntulokellon kilahdukset ja kolmen antiikkisen seinäkellon raksutukset. Kelloista ei tosin aikaa voi tarkistaa, sillä kukin niistä näyttää eri aikaa.
Kahvilasta kerrotaan erikoista legendaa, siellä voi matkustaa menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Kuka tahansa voi, mutta vain jos istuu aikamatkaan tarkoitetulla tuolilla ja noudattaa muita rasittavia sääntöjä. Aikamatkatuolilla istuu vakioasiakas, haamunainen. Vain kerran päivässä nainen poistuu paikaltaan käydäkseen vessassa. Sen ajan tuoli on vapaa aikamatkalaiselle. Kun aikamatkalainen on tuolille istuutunut, hänelle tuodaan kupillinen kahvia. Matka voi kestää vain ajan, jonka kupillinen kahvia tarvitsee jäähtyäkseen. Menneisyydessä voi tavata vain henkilöitä, jotka ovat käyneet tässä kahvilassa.
Tärkeä sääntö on myös tämä: nykyhetki ei muutu, vaikka miten menneisyyttään muuttaisi. Auto-onnettomuudessa kuollut pysyy kuolleena, vaikka valitsisi menneisyyden sanansa ja tekonsa miten taitavasti tahansa. Tulevaisuuteen valinnalla on kuitenkin vaikutuksensa, siitä kertoo muun muassa tarina Siskokset (ja tässä tulee yhden tarinan juonipaljastusta). Siskoksista vanhempi Hirai oli muuttanut Tokioon ja katkaissut välinsä vanhempiinsa ja pikkusiskoonsa Kumiin. Kumi käy toistuvasti Tokiossa pyytämässä Hiraita palaamaan kotiin ja jatkamaan vanhempien perustaman majatalon pitämistä. Hirai ei suostu edes tapaamaan Kumia vaan ei avaa ovea tai piiloutuu kahvilassa tiskin taakse. Paluumatkalla Kumi ajaa kolarin ja kuolee. Aikamatkalla menneisyyteen Hirai sanoo Kumille: ”Voin minä palata”. Se saa Kumin itkemään ilosta, sillä hänen suurin haaveensa on ollut hoitaa majataloa yhdessä sisarensa kanssa. Nykyhetki ei muutu, Kumi pysyy kuolleena, mutta Hirain sydän muuttuu, kun kuulee Kumin haaveen. Ja se muuttaa Hirain tulevaisuuden.
Tunnustan, että olen suorastaan allerginen sloganmaisille itseapukirjoille. Niille, joissa kirjailija opettaa sormi pystyssä: tee ensin näin, sitten näin ja jos noudatat tätä minun tavaramerkillä suojaamaani menetelmää, vapaudut tuskasta, saavutat onnen. Kawaguchi ei opeta, hän kertoo tarinoiden kautta – aika suoraan tosin. Aikuisten satu tämä kaunis ja haikeanherkkä romaani on!
Tuolia aikamatkaa varten ei tarvita, sillä todellisuudessa se on mahdollista jokaiselle ilman tuolia. Mielessämme voimme tarkastella menneitä tapahtumia toisten tai silloin vallinneiden olosuhteiden näkökulmasta ja saada itsellemme lisää ymmärrystä, myötätuntoa. Kun sydän muuttuu, tulevaisuus voi muuttua.
Kawaguchi tuntuukin kehottavan lukijan kysyvän itseltään: mitä haluaisit kokea ilman, että ”kokemukset, ajatukset olosuhteet, harhakuvitelmat, mieltymykset ja monenlaiset muut herkistymiset” ovat vääristäneet silmien ja korvien välittämää informaatioita. Mitä haluaisit muuttaa menneisyydestä?