Orson Scott Card: Ender

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ender kertoo Andrew ”Ender” Wigginistä. Ender elää maailmassa, jossa avaruudesta tulleet ötökät uhkaavat maan asukkaita. Maan kansat ovat unohtaneet keskinäiset riitansa – hetkeksi – ja yhdistäneet voimansa Kansainväliseksi laivastoksi, jonka tehtävänä on torjua ötököiden uhkaa. Ensimmäinen hyökkäys päättyi niukasti ihmiskunnan voitoksi, mutta seuraavaa odotetaan kauhulla.

Ender on osa Kansainvälisen laivaston jalostusohjelmaa, jonka tavoitteena on luoda loistavia upseereita laivastolle. Kun Enderiltä poistetaan jatkuvasti kaikkia toimia tarkkaileva laivaston valvontamonitori, mikä tarkoittaa yleensä että toivo upseerikouluun pääsystä on menetetty, Enderiä inhoavat koulutoverit käyvät tämän kimppuun. Ender pahoinpitelee hyökkääjänsä henkihieveriin estääkseen tulevat hyökkäykset. Pahoinpitely ja Enderin perusteet sille herättävät laivaston mielenkiinnon ja Ender kärrätään kiertoradalle taistelukouluun.

Taistelukoulussa Ender joutuu kovaan kouluun. Koulun johtaja eristää Enderin nopeasti muista lapsista osoittamalla tämän älyllisen ylivertaisuuden. Ender osoittautuukin taktiseksi neroksi taisteluissa, jotka ovat koulun tärkeintä antia. Enderin tielle kasataan esteitä toisensa perään, hänet yritetään murskata ja lannistaa monin tavoin, mutta Ender selvittää tieltään kaikki esteet.

Kirja on brutaali kuvaus sotilaskoulutuksesta ja lapsisotilaista – Ender on vasta kuusivuotias, kun hänet otetaan taistelukouluun, eivätkä muutkaan koulun oppilaat ole kuin muutaman vuoden vanhempia. Lukija ei voi kuin olla Enderin puolella, niin epäreilua kohtelua Ender joutuu kestämään. On kylmää kyytiä, kun pienestä pojasta leivotaan Maan tulevaisuuden pelastava sotakone.

Ender on yksi science fictionin klassikoita ja veikkaan, että syitä on lähinnä kaksi: toisaalta Ender ja se miten häntä kohdellaan, toisaalta kirjan erittäin mieleenpainuva loppu. Ender on voittanut sekä Hugon että Nebulan ja tätä kirjoittaessani se on The New Internet Top 100 -scifi- ja fantasialistan kolmantena heti Sormusten herran ja Valtaistuinpelin jälkeen. Toisaalta se on ollut ilmestymisestään lähtien myös Yhdysvaltojen merijalkaväen kirjasuositusten listoilla niin sotilaille kuin upseereille.

Ender-sarjassa on ilmestynyt useampiakin kirjoja, joten jos Enderin tarina kiinnostaa, sen parissa voi vielä jatkaa. Suomeksi ovat ilmestyneet Kuolleiden puolustaja ja Kansanmurha, sen jälkeen on siirryttävä lukemaan englanniksi. Ja jatkoista viis, tämä kirja kannattaa joka tapauksessa lukea, vaikka ei science fiction -genren harrastaja olisikaan.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...