Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Satu Vasantolan esikoisromaani En palaa takaisin koskaan, luulen hurmaa jo nimellään. Eppu Normaali -yhtyeen laulusta osittain lainattu nimi tiivistää hyvin, mistä Vasantolan kirjassa on kyse: lähtemisestä, lähtemättä jättämisestä, sekä paluusta juurille, joita ei loppujen lopuksi kukaan pääse pakoon.
Tarinan keskiössä on Susanna, joka on jättänyt eteläpohjalaisen synnyinseutunsa, muuttanut Helsinkiin ja kouluttautunut juristiksi. Suku pysyy kuitenkin vahvana Susannan mielessä, eikä työläisperheen tytön ole helppo irrottautua taustastaan. Helsingissä Susanna tapaa Fatiman, jonka pakomatka on ollut pidempi ja kivuliaampi: matkalla Irakista Suomeen Fatima on menettänyt yhden lapsistaan, ja on nyt aikeissa menettää myös veljensä. Pakolaisten tarina kietoutuu sopivasti eteläpohjalaisen suvun vaiheisiin, se tukee kerrontaa, mutta ei varasta huomiota.
En palaa takaisin koskaan, luulen kertoo Susannan suvun tarinaa aina 1930-luvulta nykypäivään saakka. Luvut on nimetty vuosilukuina, joten vaikka tarina hyppii aikatasolta toiselle, perässä on helppo pysyä. Tarinan elämänmakuisin ja samalla koskettavin hahmo on Martta, Susannan mumma, jonka elämäntarina avautuu vähitellen kirjan edetessä. Myös Martta on joutunut kokemaan menetyksiä ja vastoinkäymisiä, joista vain sitkeimmät selviävät. Eteläpohjalainen suku joutuu kantamaan sukupolvien taakkaa, eikä pahan kierrettä ole helppo katkaista.
En palaa takaisin koskaan, luulen on kaunis ja koskettava sukuromaani, joka ei jätä kylmäksi. Suosittelen etenkin kaikille maasta tai maaseudulta muuttaneille sekä suvun vaatimusten ja ihmissuhteiden kanssa painiville. Fatiman, Susannan ja Martan tarinat osoittavat, että menneisyytensä kanssa voi elää, kaikesta huolimatta.