Eva Eriksson ja Ulf Nilsson: En dag med mössens brandkår

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirja kertoo metsässä olevan laakson hiiripalokunnasta, jonka tehtävänä on auttaa kaikkia hädässä olevia pikkueläimiä. Kirjassa on kuvattu palokunnan tehtäviä yhden päivän aikana. Tehtävät ovat lähinnä yleishyödyllisiä pikkueläinten autteluja eikä tulipaloja. Siksi eräs hiiri ehdottaakin palokunnan lopettamista, koska tulipaloja ei ole vuosikausiin ollut. Sitten tulee tulipalo ja palokuntaa tarvitaan taas.

Kirja voi toimia lapsille esimerkkinä palokunnan toiminnasta, vaikka luulen ihmisten palokunnan tehtävien olevan vähän erilaisia. Oikeassa maailmassa ensisijainen tehtävä taitaa edelleen olla tulipalojen sammuttaminen eikä kaikkien missä tahansa hädässä olevien auttaminen. Se kuitenkin lämmitti mieltä, että hiiripalokunta auttaa kaikkia hädän tasosta riippumatta (siis vaikka vei rotille ruokaa, vaikka rotat eivät aina ole ystävällisiä). Tykkään myös kuvittajan piirrostyylistä.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...