Emma G. Wildford on elänyt suruaikaa jo vuoden verran, sillä niin kauan hänen rakastettunsa retkikuntineen on ollut kadoksissa. Edes Kuninkaallinen maantieteellinen yhdistys ei usko enää miesten löytymiseen ja pahaenteisesti jopa siippa itse ennusti lopputuloksen ja jätti Emmalle kirjeen, mikäli hän ei enää palaisi.
Emma G. ei kuitenkaan olisi sarjakuvasankaritar mikäli hän vain tyynesti alistuisi kohtaloonsa. Mies on elossa ja Emma aikoo hänet löytää, sanokoot maantieteellisen seuran vanhat pierut mitä hyvänsä. Seikkailu kylmään pohjolaan siis alkakoon!
Emma G. Wildford on perusteiltaan varsin perinteiseltä kuulostava tarina. Sarjakuva herättää kuitenkin suomalaisessa erityistä mielenkiintoa, sillä Emman urho on onnistunut hukkaamaan itsensä Inarijärven maisemiin. Myös saamelaismytologia liittyy tarinaan läheisesti, bonusta siitäkin.
Zidrou ja Édith ovat kummatkin kokeneita sarjakuvantekijöitä, käsikirjoitus on Zidroun heiniä ja Édith toimii kuvittajana. Édith on niitä kuvittajia, jotka pystyvät vaivattomasti muuttamaan piirustustyyliään projektista toiseen. Tällä kertaa lopputulos on aivan erityisen ihastuttava; kevyet, leikittelevät tussiviivat yhdistettynä vesiväriin, harvemmin näkee näin kaunista sarjakuvaa. Kerronta on sekin hyvin vaivattoman oloista, dialogi ja tapahtumien rytmi etenevät sujuvasti ilman kömpelyyksiä.
Vaikka Emma G. Wildford on nähtävästi tarkoitettu itsenäiseksi teokseksi, niin ei se kuitenkaan aivan seiso omilla jaloillaan, vaan sarjakuva tuntuu ikään kuin prologilta jollekin isommalle kokonaisuudelle. Sinänsä (hieman ennalta-arvattava) juoni paketoidaan kyllä siististi ilman risalankoja, mutta Emman hahmo jää varsin etäiseksi. Hahmolta puuttuu sellainen kehityskaari, mitä sarjakuva olisi kaivannut, mikäli tämä nyt tosiaan jää vain yksittäiseksi teokseksi.
Emma G. Wildford on raikas, kepeä ja kaunis sarjakuva, mutta syvempää substanssia siitä on turha hakea. Eipä silti, kyllä se leivos tukevampien aterioiden välissä silti kelpaa.