Jane Austen: Emma

Emma

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Englantilaisen hyvin toimeentulevan keskiluokan elämää 16 mailin päässä Lontoosta sijaitsevassa Highburyssä kuvaava Emma pyörii päähenkilönsä Emma Woodhousen ympärillä. Varakkaan kartanonomistajan nuorempi tytär ei aio koskaan mennä naimisiin – eikä voisikaan, sillä kuka silloin huolehtisi isästä – mutta nauttii suuresti kehitellessään naimakauppoja lähipiirissään.

Kotiopettajattarelleen neiti Taylorille, esimerkiksi, hän löysi puolisoksi oivallisen herra Westonin, jonka ei muka enää pitänyt mennä naimisiin jäätyään leskeksi. Kaikki Emman suunnitelmat eivät kuitenkaan onnistu yhtä hyvin, joten ennen kuin kirja on lopussa, luvassa on sydänsuruja, sekaannuksia ja kenties rakkautta myös Emmalle itselleen.

Emmahan on suorastaan vallankumouksellinen romaani, aikansa kokeellista kirjallisuutta, jossa kertojanääni lankeaa päähenkilön harhaisiin näkemyksiin todellisuudesta. Tämä vapaa epäsuora esitys oli Austenin aikaan aivan uutta – nythän se on aivan tavanomainen kerrontatapa. John Mullanin How Jane Austen’s Emma changed the face of fiction on oiva artikkeli tästä aiheesta.

Emmasta on luettavissa myös kelpo annos feminismiä ja naisen aseman pohdiskelua (Austen itse ei tietenkään ole feministi, koska Austenin aikaan feminismiä ei vielä ollut). Emmalla on hyvä asema, sen takaa 30 000 punnan omaisuus, mutta Emma on myös varsin tietoinen siitä, mikä varallisuuden merkitys on:

”Mutta teistä tulee yhtä kaikki sittenkin vanhapiika – ja se on hirvittävää.”

”Älkää siitä välittäkö, Harriet; minusta ei tule mitään säälittävää vanhaapiikaa. Vain köyhyys tekee naimattomuuden halveksittavaksi tavallisen kansan silmissä. Yksinäinen nainen, jolla on pienet tulot, on pakostakin naurettava, vastenmielinen vanhapiika – poikien ja tyttöjen pilkan aihe; mutta varakas yksinäinen nainen on aina kunnioitettu ja voi olla yhtä järkevä ja miellyttävä kuin kuka muu tahansa.

s. 108

Koska olin nauttinut Kersti Juvan suomentamasta Ylpeydestä ja ennakkoluulosta kovasti, etukäteen arvelutti aika lailla Aune Brotheruksen 70 vuotta vanha käännös. Enimmäkseen se ei haitannut, mutta jotkut vanhentuneet sanavalinnat pistivät kyllä silmään – ”kääsit” ja ”hyötymansikat”, se että backgammonin sijasta pelattiin ”lautaa” – mutta enimmäkseen teksti oli vallan luettavaa. Saisi tämän silti suomentaa uudestaan. Lisäksi ärsytti, että vaikka lukemani painos oli aivan tuore – elokuvakannella, tietysti – suomennosten listalta puuttuivat Juvan uudet suomennokset. Ovathan ne väärän kustantamon julkaisuja, mutta silti, tuntuu melkoiselta pikkumaisuudelta jättää ne listaamatta.

Tämän tuoreimman elokuvasovituksen katsoin ensin, mikä osaltaan väritti lukukokemusta, mutta ei liiemmin haitannut. Elokuvahan oli, näin kirjan luettuani, aivan kelpo sovitus, vaikka kirja lopulta pidemmän korren vetikin. Elokuvassa korostuu kepeä romanttisuus, mutta Emma on erinomainen teos, jossa on enemmänkin sävyjä kuin vain kevyttä romanttista hupsuttelua – jota sitäkin toki löytyy kelpo annos.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...