Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tutustuin Terhi Tarkiaisen kirjoihin viime vuonna, kun luin 1700-luvulle sijoittuvan Kitty, eli kuinka mies tuhotaan -romaanin. Sen jälkeen olikin syytä tutustua myös esikoisteokseen, vampyyriromantiikkaa uusille mutkille laittavaan Pure mua -kirjaan. Nyt Tarkiaisen uusin romaani Emily, eli kuinka sukua jatketaan jatkaa Kittyn jalanjäljissä 1700-luvulle. Vaikka teos nimellään viittaa edeltäjäänsä, se on kuitenkin täysin itsenäinen (Blackstonen apteekin tuotteet sentään vilahtavat tarinassa ohimennen).
Pääosassa on Emily eli paronitar Levin. Hänellä on ongelma: raskaaksi pitäisi tulla ja perillinen tuottaa, muuten aateliskartanolla on edessään vaikeuksia. Aviomiehestä ei ole juuri nyt siittämään jälkeläistä, paroni kun on teillä tietymättömillä. Kun paikalle tupsahtaa paronin etäinen sukulainen herra Drake, Emily näkee miehessä ratkaisun pariinkin ongelmaan. Toinen on vierailulle tunkeva herra Thornsby, joka on tullut tarkkailemaan paronin ja paronittaren avioliiton tilaa erinäisten perimyksellisten seikkojen vuoksi. Toinen on sitten tämä siitoskysymys. Voisiko arvon herra Drake siis ystävällisesti esittää olevansa paroni Levin ja siinä sivussa sitten auttaa Emilyä saamaan perillisen aikaiseksi.
Ehdotus on varsin poikkeuksellinen, mutta Pennymoorin kartanossa on muutakin omaperäistä. Paronin mieltymykset eivät ole aivan tavallisia, eikä Emilykään ihan pakasta vedetty kartanonrouva ole. Tarinassa on luvassa melkoisia käänteitä ennen kuin loppuun päästään. Etenkin loppua kohden vauhti kiihtyy vallan juoksuksi; jos tätä jostain kritisoisi, niin tahdin epätasaisuudesta, alkuun pääseminen vie aikansa ja lopussa on jo vähän kiire. Mutta en valita: hyvin tämäkin toimii.
Kuten edeltäjänsäkin, Emily on hilpeä, törkeä ja ottaa aikakautensa rennosti. Molempien kirjojen pääosassa on nainen, joka tietää mitä haluaa ja on valmis työskentelemään saavuttaakseen tavoitteensa. Kaikki ei vain ole niin helppoa. Kirjalla onkin viihteellisyyteensä lisäksi vakava puolensa: lapsettomuus ei ole helppo asia naiselle, etenkin jos naisen ainoa tehtävä on tuottaa perillinen ja uusi kartanonherra ja oikeastaan naisen koko tulevaisuus riippuu tässä tehtävässä onnistumisesta.
Tarkiaisen vino huumorintaju puree minuun, tämä oli myös oikein hauska kirja. Myös 1700-luvun luonnonfilosofian saavutusten esittely, yksi tämän kirjasarjan keskeisistä aiheista, tarjoaa monia ilahduttavia hetkiä. Emily on myös viehkeän eroottinen (ja paikoin kaartelemattoman suorasukainen, ainakin 1700-luvun säädyllisyyden standardeilla). Väkivaltaisuutta ja kidutuksella hekumointia on vähennetty selvästi Kittystä, mutta kyllä tässäkin tilanne käy hetkittäin hurjanpuoleiseksi. Jännitystä siis riittää.
Lämmin – ellei jopa kuuma – suositus tälle romaanille, joka saa 1700-luvan kipinöimään, Terhi Tarkiainen on kyllä mainion viihdyttävä kirjailija.
