Marianna Kurtto: Ellen valkeudessa

Ellen valkeudessa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Marianna Kurton edellisestä runokokoelmasta on jo tovi: vuonna 2015 ilmestynyttä Rottakuningas-kokoelmaa on seurannut kolme romaania, mutta ei lainkaan runoja. Nyt Kurtto on palannut taas runouden pariin uudella Ellen valkeudessa -kokoelmalla.

Teoksen alussa siteerataan W. B. Yeatsia ja Robert Ettingeriä, ja etenkin Ettinger-lainaus ”Clearly, the freezer is more attractive than the grave” (”Pakastin on selvästi houkuttelevampi kuin hauta”) antaa vihjettä siitä, mitä tuleman pitää. Heti ensimmäisessä runossa kuvataan eräänlaista jälleensyntymää, kun lintu, tikli, herää syväjäädytyksestä uuden elämän saaneena: ”Olen luonnon ihme / tieteen edistyksen todistuskappale / ja maailman yksinäisin lintu.”

Vaikka runokokoelman kokonaisuuden juoni onkin helppo hahmottaa, tekstit on silti ladattu siinä määrin täyteen merkityksiä, että niissä riittää pureskeltavaa. Mukana on monenlaista ainesta, kuten viittauksia Yksin Marsissa -kirjan marsilaisiin perunoihin. Ääneen pääsee paitsi lintu, myös sen isäntä, joka matkustaa siirtokuntaa Marsiin – vähän scifiäkin siis, jos tämän niin lukee!

Syväjäästä sulatettu lintu ei kuitenkaan laula. ”Minä sulin / ja siitä hetkestä olin merkki, otsikkojen veroinen / lohtu haukkovan pallon asukkaille, mitä sitten / vaikka vaikenin / eikä yksikään tiennyt missä olin käynyt.” Laulamattomuus heijastelee muitakin menetyksiä, näissä runoissa on vahva menetyksen ja luopumisen tunnelma.

Luonnontieteellisiä ja eläimellisiä teemoja oli myös Kurton edellisessä runokokoelmassa Rottakuningas lähes kymmenen vuotta sitten. Sikäli tämä uusi kokoelma on luontevaa jatkoa. Mukavaa, että Kurtto on runoihin palannut: vaikka Ellen valkeudessa onkin ilmaisultaan vähän vaikeaan kallellaan, on siinä myös jotain kiehtovaa ja tutustumisen arvoista. Tätä tarinaa on mielekästä keriä auki pala kerrallaan.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...