Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Reta Winters on 44-vuotias kirjailija. Lisäksi hän on vaimo ja äiti. Ja ymmärtänyt ensimmäistä kertaa, mitä on menettäminen. Hän on joutunut irrottamaan otteensa 19-vuotiaasta tyttärestään, joka traagisen polttoitsemurhan nähtyään, on sijoittanut itsensä ja elämänsä erääseen kadunkulmaan.
”Norah on kadulla risti-istunnassa kerjuukulho sylissään eikä pyydä maailmalta mitään. Päivän päätteeksi hän jakaa yhdeksänkymmentä prosenttia siitä mitä on saanut kadun muille irtolaisille. Hänellä on rinnassaan pahvinpala: siihen on kirjoitettu mustalla tussilla yksi ainoa sana – HYVYYS.”
Reta Wintersin, hänen aviomiehensä ja kahden nuoremman tyttärensä elämä on tässä tilanteessa uudenlaista; vaikeaa ja surullista. Silti he yrittävät jatkaa omaa elämäänsä, tasapainoilevat tiellään kuin tanssijat nuorallaan.
”Olen edelleen minä, vaikka on entistä vaikeampaa ääntää tätä yksinkertaista pronominia ja säilyttää malttinsa. – – Miksi minulla on keittiössä punaiset verhot? Siksi että Simone de Beauvoir piti punaisista verhoista; siksi että Danielle Westerman pitää punaisista verhoista kunnioituksesta de Beauvoiria kohtaan ja minä pidän niistä Daniellen takia. Silloin kun mikään muu ei, ne toimivat merkkinä kodikkuudesta ja hyvinvoinnista, huolettomuudesta, seurallisuudesta, ruoasta ja juomasta ja perheestä.”
Kuten romaani myös sen luvut on nimetty pienillä sanoilla, enimmäkseen hankalasti määriteltävillä paikallisuuden tai suhteellisuuden abstraktioilla, adverbeillä ja prepositioilla, kuten siksi, tämän jälkeen, jo, muuten, ei vielä ja huolimatta. Tämä määrittelemisen mahdottomuus ärsytti minua. Tuntui siltä, että en saanut tarinasta otetta, vaikka samanaikaisesti olin uponnut syvälle sen päähenkilön feministiseen mielenmaailmaan. Kerrassaan kiusallisen kiehtovaa.
Mitä teoksen loppuratkaisuun tulee, kaikki ennakko-oletukseni osoittautuivat vääriksi. No, tarinalla oli loppunsa, hieman mitäänsanomaton. Joka tapauksessa tämä kirja oli erilainen ja ellen olisi lukenut sitä, en ehkä koskaan olisi ajatellut näin syvällisesti termiä HYVYYS. Onko hyvyys tekoja ja toimimista? Onko se jatkuva mielentila vai ainoastaan ohimenevä ajatus? Onko olemassa täydellistä hyvyyttä vai tekeekö vasta pahuuden ilmeneminen sen olemassaolon mahdolliseksi?
”Ellei, englanniksi unless, ilmaisee huolta. – – Ellei ole onnekas, ellei ole terve ja lisääntymiskykyinen, ellei ole rakastettu ja ravittu, ellei ole selvillä omista seksuaalisista taipumuksistaan, ellei saa samoja mahdollisuuksia kuin muut, vaipuu synkkyyteen, epätoivoon. Ellei tarjoaa salaoven, tunnelinaukon valoon, vastapuolen sille mitä ei ole tarpeeksi. Ellei estää hukkumasta vallitseviin olosuhteisiin.”
