Riitta Nelimarkka: Elisen epämuistelmat

Elisen epämuistelmat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Elisen epämuistelmat on taiteilija Riitta Nelimarkan vapaapulsatiivinen muistelmateos vuosilta 1948–2007. Päähenkilönä on Elise, Riitan alter ego, joka on esiintynyt hänen töissään jo vuosien ajan.

Kirja on riemastuttavan värikäs, sekä kieli että kuvat teoksista ovat täynnä liikettä, tunnetta, värejä. Ne houkuttelevat koskettelemaan kirjaa, vaikka ei juuri lukisikaan. Katselemaan ja selaamaan. Itseäni ihastuttaa kirjan kieli, osittainen tajunnanvirta, hassut ja hauskat muunnokset, oma ulosanti. Ajatuksenjuoksu on hyvinkin epäsovinnaista ja yllättävää.

Kirja on kaunis, joka tavalla. Sivut houkuttelevat koskettelemaan, katselemaan, lukemaan pätkän sieltä, toisen täältä. Eri tekniikoilla tehdyt teokset ovat aivan käden ulottuvilla. Kirjan taittokin on kohdallaan, kerrankin! Hienoa.

Toki kirjassa käydään läpi Nelimarkan tärkeimmät saavutukset ja niistä on asianmukainen luettelokin kirjan lopussa. Hämmentävää, mitä kaikkea hän on saanut aikaiseksi niinkin erilaisin keinoin. Suuren osan kirjasta vie kuitenkin oma minuus, kertomukset itsestä, perheestä ja varsinkin lapsista — kaikesta omalla tavallaan. Lisäksi kerrotaan kohua aiheuttaneesta väitöskirjasta ja sen ympärillä käydystä keskustelusta, tosin taiteilijan omin keinoin ja sanoin, villisti ja vapaasti.

Kirja on erittäin herkullinen, minusta koko perheelle sopiva muistelma- ja taidekirja. Sopivia katkelmia voi lukea jo hyvinkin pienille. Kirjassa todetaan myös kuinka tärkeää on tuntea erilaisia ihmisiä. Riitan sisko asuu Rinnekodissa ja perheessä sekä läheisissä löytyy muitakin, muiden ehkä hieman erilaisiksi luokittelemia henkilöitä. Erilaisuus on mahdollisuus ja itse uskon, että osa esim. tekstiilitaiteesta olisi mahtavaa koskettelutaidetta.

Minä pidin näistä ensimmäisistä epämuistelmista ja voin lämpimästi suositella kaikille epäsovinnaisesta kiinnostuneille, taiteesta ja taidekasvatuksesta innostuneille ja ihan tavalliselle lukijalle. Ehdottomasti lukemisen ja varsinkin katselemisen arvoinen teos,

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...