Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi sotavuosina eläneet suomalaiset keräävät, kierrättävät ja nuukailevat niin.
Anni Polvan muistelmat sotavuosilta on elävästi ja todellisuudenmakuisesti kirjoitettu. Kirjaa olisi voinut puolestani toimittaa enemmänkin: tarkoituksena tuntuu olleen enemmän suoltaa kaikki mieleen tulleet asiat kirjoitukseksi kuin tehdä kirja. Aiheet hyppivät ja jää hämäräksi, oliko tarinan tarkoitus ehkä edetä aikajärjestyksessä.
Lukukokemusta tämä ei sinänsä haittaa, vaan suullisen kertomuksen omainen tarinointi on helppoa luettavaa, eikä kärryiltä tipu, vaikka lukeminen välillä jäisikin kesken.
Mielenkiintoiset kokemukset pitävät kuitenkin kiinnostuksen yllä, vaikka Polva muistaakin sopivin väliajoin höystää niitä tällaiselle 1980-luvun lapselle niin tutulla ”kyllä vaan ennen oli niin toisin” -retoriikalla.