Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Imperfekti tekee kipeää.
Pala purtavaksi; melko rosoinen, ei ihan helposti käsiteltävissä, saati nieltävissä. Mutta yritettävä on, sanotaanko vaikka nimeen Finlandia-hiihtoni.
Arto Mellerin Finlandia-palkinnolla vuonna 1991 huomioitu runokokoelma Elävien kirjoissa on monisyistä luettavaa. Se on toisaalta aikansa lapsi, toisaalta täysin aikakäsityksen ulkopuolella. Luettavissa ovat poliittiset tuulahdukset siinä missä täysin yhteiskunnallisten asioiden ulottumattomiin lukeutuvat tunnontuskat, yksinäisyys, yksipuolinen tai petetty rakkaus, kuolema.
Ääneen pääsevät niin eksynyt maalaispoika, uusperheen isä, pelokas pyhäkoululammas kuin – ehkä ”hauskimpana” kaikista – Rouva Kananpaska, elämäänsä kyllästynyt utelias seinänaapuri. Joka tapauksessa alati olen aistivinani runoilijan läsnäolon: kaupunkien kaduilla, suviseuroissa, hämyisissä kapakoissa, aurinkoisilla uimarannoilla, kaksoisvuoteessa, selät vastakkain toisen kanssa valveilla. Runoilijan persoonaa, toisin kuin prosaistin, on toki yleisesti ottaenkaan vaikea lähteä totaalisesti riipimään irti hänen (hengen)tuotoksestaan, mutta tästä kokoelmasta huomasin erityisen usein tekeväni juuri sen kirjoittajaan viittaavia reunamerkintöjä: lestadiolaisperheen poika, Kekkosen kauden kasvatti, yksinäisyyttään ja eristäytyneisyyttään korostanut henkilö, joka tunnettiin taiteellisesta, alkoholinhuuruisesta elämästään ja jota Melleriä runokeikoilla säestänyt Pekka Reckhardt varmasti aiheesta luonnehti sanoin ”koko kansan kemiallinen hörhö ja klovni”.
Kuuntelen heitä [kuolleita ja unohdettuja runoilijoita],
mustepulloon hukuttautuneita
murtuneen tinakynän ritareita – –
Sinä olet yksi meistä,
samalla vaskoolilla
kapakoiden sorinasta
huuhtomassa ymmärryksen harvinaista kultaa, – –
Tämä kokoelma aukeaa kerta kerralta lukijalleen enemmän. Sen myötä olen löytänyt aiemmin itselleni melko tuntemattoman tekijän, miehen joka valitettavasti poistui keskuudestamme jo lähes vuosikymmen sitten, vain 48 vuoden iässä. Finlandia-palkinnon tuohon astisen historian saajista hän oli nuorin ja samalla kohutuin. Mellerin palkitsemiselle riitti sekä vastustajia että puolustajia. Niin tai näin, sen koommin emme runoteoksia ole tältä listalta löytäneet, runoteokset nimittäin kohun myötä rajattiin kilpailun ulkopuolelle. Valitettavasti.
Taiteilijasieluinen hörhö ja boheemi, aivan varmasti, mutta samalla myös ilmiömäinen sekä monipuolinen kirjoittaja, jonka ensimmäinen pienoisromaani Meno-paluu ilmestyi jo vuonna 1970. Ensimmäinen runoteos Schlaageriseppele julkaistiin vuonna 1978. Sen myötä vain 22-vuotiaasta Melleristä tehtiin sukupolvensa johtava runoilijanimi. Elävien kirjoissa on hänen seitsemäs runokokoelmansa. Yhteensä tuohon mennessä hänen uransa käsitti jo kaksikymmentä julkaistua nimikettä, runojen ohella näytelmiä, novelleja ja kertomuksia, yksi romaanikin. Ei hullummin 35-vuotiaaksi.
Suosittelen hyppyä historiaan, lähelle ja kauas.
