Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tiivistettynä: tiede ei anna mitään syytä olettaa korkeampien voimien olemassaoloa, mutta toisaalta ei ole täysin mahdotonta, että sellainen syy vielä ilmenee. Siinä on kenties se suurin syy, miksi aina tituleeraan itseäni agnostikoksi enkä ateistiksi. Täytyy ehkä vielä tarkentaa: kristinuskon, kuten jokaisen muunkin uskonnon, suhteen olen kyllä täysi ateisti, mutta en pysty sulkemaan pois mahdollisuutta, että uskonnot sisältävät aavustuksia… jostakin.
Elämän merkityksen jäljillä jatkaa tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaojan ja emerituspiispa Juha Pihkalan kirjeenvaihtoa, joka alkoi teoksessa Nurkkaan ajettu Jumala (2004) ja jatkui kirjassa Tiedän uskovani – uskon tietäväni (2010). Kaikki kolme kirjaa sisältävät keskustelua uskon ja tieteen välisestä suhteesta ja Elämän merkityksen jäljillä on kirjoittajiensa mukaan viimeinen julkinen kirjeenvaihto, jonka he aiheesta käyvät.
Keskustelu lähtee liikkeelle verkkaisesti, vaikka kahden aikaisemman teoksen ja yli vuosikymmenen ystävyyden jälkeen kirjeet osoitetaan tutulle keskustelukumppanille. Kankean alun jälkeen keskustelu kuitenkin kiihtyy ja muuttuu luontevammaksi. Valtaojan pohdinnat ihmisten kuulumisesta joko meihin tai muihin, ovat vahvasti kiinni nykypäivässä ja Pihkalan vastaus siihen, mitä uskonto voi tehdä ja mitä sen pitäisi tehdä, avaa niitä mahdollisuuksia, joita kirkko voi tarjota vallitsevaan tilanteeseen ja siitä eteenpäin. Keskustelua käydään myös optimismista ja pessimismistä ja maan ulkopuolisen elämän haasteesta teologialle, ja keskustelu pohjautuu vahvasti joko tiede- tai uskonkirjallisuuteen tai yleisesti maailmankirjallisuuteen ja filosofiaan ja niiden merkkiteoksiin, joita sekä Pihkala että Valtaoja siteeraavat ahkerasti.
On miellyttävä lukea kirjaa, jossa kaksi hyvin perustavalla tavalla erilailla ajattelevaa ihmistä keskustelee avoimesti ja hyväksyvästi keskenään ja pyrkii ymmärtämään vastapuolta ja tämän näkemyksiä avoimin mielin. Tällaiselle toisen kohtaamiselle olisi totisesti nykyajassa enemmänkin tilausta ja on rohkaisevaa nähdä, että dialogi on mahdollinen. Keskustelu ei anna suoraan vastauksia suuntaan tai toiseen ja lukija saa itse tehdä päätelmät puolesta tai vastaan ja oli lukija kallellaan kummalle puolelle tahansa, hän varmasti ymmärtää paremmin sitä toista näkökulmaa. Tätä pidän onnistuneen keskustelun merkkinä ja merkkinä siitä, että kirjoittajat onnistuvat tavoitteessa, jonka ovat keskustelulleen asettaneet.