Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Lokakuussa 2017 havaittiin ensimmäinen tähtienvälinen esine, 1I/2017 U1, joka nimettiin ’Oumuamuaksi. Sen tarkemmasta olemuksesta ei ole tietoa, mutta sen käyttäytymisessä oli sen verran omituisia piirteitä, että Harvardin yliopiston astronomian professori Avi Loeb on uskaltautunut esittämään hypoteesina, että ’Oumuamua on rakennettu esine: tällaiset ominaisuudet voisi olla hyvin ohuella ja laajalla aurinkopurjeella.
Tämä on varsin rohkea hypoteesi, jota tieteen valtavirta pitää liian rohkeana. Loeb kritisoikin tutkijoita liian yksisilmäisestä lähestymisestä asiaan: Loebin mukaan tutkijat ovat valmiit hyväksymään hyvin epätodennäköisiä selityksiä luonnollisesta alkuperästä välttyäkseen ajattelemasta mahdollisuutta, että ’Oumuamua olisikin merkki älyllisestä elämästä avaruudessa.
No, ’Oumuamuan alkuperästä ei ole varmuutta, eikä Loeb pysty tietenkään todistamaan omaa kantaansa yhtään sen varmemmin. Kappaleen luonne jää siis mysteeriksi, eikä tästä kirjasta saa siihen asiaan ratkaisua. Tuntuu, että koko esine on muutenkin kirjassa vähän sivuseikka. Pääpaino on enemmän tieteenfilosofisissa ja tiedepoliittisissa kysymyksissä. Loeb on vankasti sitä mieltä, että tiedeyhteisön pitäisi suhtautua paljon avoimemmin erilaisiin mahdollisuuksiin ja ottaa riskejä elämän etsimisen suhteen, koska jos elämää löydetään, se on niin suuri voitto, että se tekee mistä tahansa panostuksesta vaivan arvoista.
On helppo olla Loebin kanssa samaa mieltä siitä, että maailman tila olisi varmasti parempi, jos toiseen maailmansotaan käytetyt 1300 miljardia dollaria olisikin pistetty 1940-luvulla avaruustutkimukseen. Toisaalta on selvää, että rahaa ja resursseja on tieteessäkin käytettävissä rajallisesti, joten väistämättä kaikkea ei voida tutkia. Miksi juuri tällaisiin erittäin toiveikkaisiin hankkeisiin pitäisi pistää paljon rahaa, kun maan päälläkin on paljon akuutteja ongelmia, joiden ratkominen vaatisi tieteeltä paljon panostuksia?
Hieman tämä Elämää avaruudessa jäi pettymykseksi. Taisin odottaa enemmän puhetta elämästä avaruudessa ja vähemmän tiedepolitiikkaa. Kirjassa on myös iso annos Loebin elämäkertaa ja minä minä minä -puhetta Loebin omasta erinomaisuudesta tutkijana. Tuli nimittäin harvinaisen selväksi, että Loeb on äärimmäisen tuottelias tutkija ja tehnyt paljon upeita julkaisuja monien tahojen kanssa.
(Maaliskuussa 2021 toiset tutkijat tulivat siihen tulokseen, että ’Oumuamua on enimmäkseen jäätynyttä typpeä oleva kiekonmuotoinen kappale, joka on luultavasti irronnut Pluton kaltaisesta kääpiöplaneetasta. Tämä taitaa valitettavasti olla se todennäköisempi selitys avaruusolioiden sijasta.)
