Aura Koivisto: Elämä eläinten kanssa

Elämä eläinten kanssa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä kirja on mahtava seikkailu eläinten maailmaan, jossa oppaana toimii ikänsä erilaisten eläinten kanssa elänyt Aura Koivisto. Auran voi tietää tai muistaa siitä, että hän eli lapsuutensa Korkeasaaressa, missä hänen isänsä Ilkka oli johtajana. Hänen äitinsä Sesse toimi keinoemona monelle Korkeasaaren asukille. Lapsuutta tässä kirjassa käsitellään vähän, sen verran, että päästään alkuun.

Aura Koivisto on tuottelias kirjailija. Häneltä on ilmestynyt valtaisa määrä erilaisia kirjoja ja häpeäkseni täytyy tunnustaa, että tämä kirja oli minulle se ensimmäinen, mutta ei todellakaan viimeinen.

Aura on koko aikuisuutensakin elänyt erilaisten eläinten kanssa ja siitä kerrotaan niin, että sitä oikein lukijana innostuu. Mukana ovat kulkeneet monenlaiset eläimet, kissoista ja koirista hevosiin, mutta myös jokunen villieläin on mahtunut joukkoon. Hän on tehnyt tarkkanäköisiä havaintoja ja ottanut selvää eläinten käyttäytymisestä.

Kaikki eläintarinat eivät ole hänen omiaan, vaan niitä on kerrottu sen takia, että ovat esimerkkejä aina, kun on kyse siitä, kuinka eläin toimii tietyissä tilanteissa. On mainintoja moniin tutkimuksiin, joiden valossa tiedetään yhtä sun toista.

Liikuttavia olivat ne kertomukset, joissa on eläinten välistä ystävyyttä, olipa sitten kyseessä norsu tai hevonen. Miten eläin muistaa ja kuinka osoittaa sen, että hei, mehän tunnetaan ja ollaan ystäviä.

Miten eläin luottaa ihmiseen! Siitä Aura kertoo monin tavoin ja mainitsee domestikoidut eläimet. Kamala sana, mutta kun lukee kirjan, sen merkitys alkaa selvitä. Ihania ovat nekin tarinat, joissa eläin, jonka ei millään muotoa kuvittelisi luottavansa ihmiseen, tekee sen ja samalla yllättää.

Elämä eläinten kanssa on on upea tietopaketti eläimistä. Kirja, johon aivan ehdottomasti kannattaa tutustua ja ehkä saa raikasta uutta tietoa, jos entinen tieto on hieman pölyttynyttä. Jos on katsellut luurista eläinvideoita, niin tässä kirjassa on kerrottu eläimistä paremmin kuin minuutin mittaisissa pätkissä.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...