Gunilla Bergström: Eläköön, Mikko Mallikas! : neljä tarinaa ystävyydestä

Eläköön, Mikko Mallikas!

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mikko Mallikkaan ystäviä hemmotellaan. Jo kaksi kokoelmaa vuoden sisällä. Vuoden varmasti luetuimmat kirjat meidän perheessämme ovat tässä.

Eläköön, Mikko Mallikas! kokoaa kansiensa väliin neljä tarinaa ystävyydestä. Kolme Mikko Mallikas -klassikkoa ja yhden tarinan Millasta, Mikon hyvästä ystävästä. Tarinoita yhdistävänä teemana on tällä kertaa ystävyys.

Mikko Mallikas ja Mulperi -kirjassa Mulperi tekee ensiesiintymisensä. Mulperi on ihan huippukaveri; tulee juuri silloin, kun Mikko haluaa, leikkii juuri Mikon valitsemia leikkejä ja on kaiken muun lisäksi niin salaperäinen, että vain Mikko voi nähdä hänet. Isäkin on useimmiten juonessa mukana; Mulperille katetaan paikka ruokapöytään, hänellä on oma istuimensa linja-autossa ja isä antaa hänellekin halauksen päiväkodin pihalla. Sitten koittaa kuitenkin päivä, jolloin isän mielestä Mulperin on aika jo muuttaa pois. Mutta Mulperihan onkin jo muuttanut.

Mikko Mallikas saa kaverin kertoo siitä, kuinka Mikko tapasi Villen, parhaan ystävänsä. Sillä vaikka Mikolla tietysti silloinkin oli Mulperi, oli Mulperissa yksi ongelmallinen puoli; se ettei Mulperi tule ikinä, kun on tosihätä. Kun isot pojat ajavat takaa tai suihkuttavat vesipistoolilla. Vaikka Ville muuten ei olekaan ihan niin täydellinen – hänen kanssaan täytyy joskus riidellä, jopa tapella – mutta sitten taas, kun Mikko tarvitsee tosiystävää, Ville tulee aina paikalle. Se jos mikä on mahdottoman hienoa ja tekee Villestä ihan parhaan kaverin.

Kahden edellä mainitun 1970-luvun Mikko Mallikas -klassikon lisäksi kokoel­ma sisältää kaksi hieman uudempaa 1990-luvun tarinaa. Mikko Mallikas on rehellinen laittaa lukijan pohtimaan oikeaa ja väärää, sitä kuinka tuulesta tem­matut totuudet voivat saada vääryyttä aikaan, satuttaa ihan toden teolla. Milla ja hyvä yö taas esittelee pienille lukijoille yön ja päivän eroja, sitä kuinka yötä ja pimeyttä on loppujen lopuksi ihan turha pelätä.

Kuten useasti olen todennut, on tosi kivaa, että Mikkoja on taas saatavilla. Meilläkin kokoelma alkaa olla jo melko lukuisa, vaikka omat vanhat kirjani visusti mummin ja ukin kotikirjastossa säilytetäänkin. Formaattina kokoelma toimii niin ikään mainiosti, kun yksien kansien välissä saa mukaan monta tari­naa kerralla. Oi, jospa vaan Mikko Mallikas, pelkäätkö kummituksia? pääsisi jo pian uusintapainoon. Miltä kuulostaisi Mikko Mallikas, pelkäätkö kummituk­sia?, Mikko Mallikas on rohkea ja Mikko Mallikas menee kouluun : kolme tari­naa itsensä voittamisesta?

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...