Mikko Kunnas: Eläintohtori Wuffe ja Paavo Papukaija

Eläintohtori Wuffe ja Paavo Papukaija

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mikko Kunnas on lastenkirjailija ja animaationtekijä, joka on kenties kaikkein tunnetuin Noksu-animaatiosarjasta. Hän on tehnyt myös valtavasti muita animaatioita Pikku Kakkoseen. Noksun jälkeen tunnetuin teossarja on Eläintohtori Wuffe. Sarjan kirjoissa esitellään aina yksi eläinpotilas, jonka ongelma ratkaistaan.

Eläintohtori Wuffe ja Paavo Papukaija -kirjassa Paavolla olisi tarpeen leikata kynnet. Mutta Paavo ei olekaan halukas yhteistyöhön, vaan vaatii houkuttelua. Onneksi Wuffella on ratkaisu tähänkin ongelmaan.

Eläintohtori Wuffen värimaailma on piristävää ja kirkasta. Hahmot ovat selviä ja onnistuvat välittämään tarinan suhteellisen hyvin. Muuten hyvin maanläheisessä kuvakirjassa on ripaus mielikuvitusta Wuffen erikoisessa Kuplakärry-autossa. Itse olisin kaivannut sen tapaisia mielikuvituksellisia elementtejä hieman enemmänkin.

Pidän erityisesti siitä, että Wuffella on apunaan kaksi lasta, Ilona ja Oskari, nämä antavat mukavan samaistumisen kohteen lapsilukijoille. Kirjasarjaa voi suositella erityisesti lapsille, joita kiinnostavat eläimet ja eläinlääkärin toiminta.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...