Ruotsalainen eläinlääkäri Lina Gustafsson lähti sijaiseksi teurastamoon, vaikka on itse kasvissyöjä. Teurastamoon hakeutumisen taustalla oli kiinnostus eläintensuojeluun ja halu auttaa eläimiä kuolemaan arvokkaasti. Gustafsson on nyt kirjoittanut kokemuksistaan kirjan, joka näyttää, millaista työskentely ruotsalaisessa sikojen teurastamiseen keskittyneessä suuressa teurastamossa on.
Raakaa hommaahan se on, mikä ei varmasti tule kenellekään lihansyönnin konkretiaan tarkemmin perehtyneelle yllätyksenä. Eläimiä kohdellaan välinpitämättömästi, jopa väkivaltaisesti. Gustafsson saa jatkuvasti olla huomauttelemassa työntekijöille, jotka ajavat sikoja lyömällä niitä ajomeloilla. Ei saisi lyödä, mutta silti lyödään, osin siksi että työntekijät haluavat, osin siksi että teurastamon kulkureitit ovat hankalia, sikoja on paljon ja työssä on kiire.
Kiire ja teurastamisen teollinen mittakaava ovatkin selvästi isoja tekijöitä tässä. Gustafssonin tehtävänä teurastamon eläinlääkärinä on valvoa, että eläimet ovat riittävän hyväkuntoisia ja että tuloksena syntyvä liha on elintarvikkeeksi soveltuvaa. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että ongelmiin puuttuminen on vaikeaa ja kovin perinpohjaisesta perehtymistä eläinten tilaan voi vain haaveilla. Jos kuljetusautosta kömpii ontuva sika, joka näyttäisi olevan sellaisessa kunnossa, ettei sitä olisi saanut lastata kyytiin alunperinkään, kuski sanoo että sika oli ihan kunnossa, kun se nousi kyytiin, eikä asialle voi oikeastaan sen enempää tehdä.
Tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin. Kirjaa värittää näkemys siitä, että Ruotsissa teurastaminen on sentään huolella säänneltyä ja menetelmät maailman eettisimpiä. Jos siis Ruotsissakin on tällaista, millaista on sitten muualla? Eettisyydestäkin voi tietysti olla monta mieltä. Kuinka eettistä eläinten tappaminen teollisessa mittakaavassa voi loppujen lopuksi olla? Tässä teurastamossa siat tainnutetaan hiilidioksidihissillä, joka kuulostaa suoraan sanottuna hirvittävältä – ja se on humaaneinta, mitä on.
Aika raaka kirjahan tämä on ja herkimpiä varmasti hirvittää. Toisaalta – kyllähän lihaa syövän ihmisen olisi ihan terveellistä olla ainakin jollain tasolla perillä siitä, mitä lihansyönti noin eläinten näkökulmasta tarkoittaa. Tässä on oiva keino vilkaista teurastamon elämään eläinlääkärin näkökulmasta. Vaikka Gustafsson itse kasvissyöjä onkin ja eläinsuojelunäkökulmasta asiaa lähestyy, kirja on sävyltään toisaalta aika neutraali, lähinnä turhautunut.