Eileen Gray ja hänen vuonna 1929 suunnittelemansa talo E-1027 on jäänyt arkkitehtuurin historiaan varhaisena modernismin helmenä. Talo tunnetaan myös paljon muustakin, kummallisella tavalla siitä on tullut aikansa sovinismin monumentti ja sittemmin myös kuoleman näyttämö, mutta palataan näihin vielä myöhemmin.
Tarina alkaa Grayn ja Jean Badovicin romanssilla. Aikaisemmin lähinnä sisustussuunnittelijana tunnettu Gray haluaa suunnitella pariskunnalle lemmenpesän ja onnistuu yli kaikkien odotusten. Talosta tulee välittömästi ylistetty luomus pariskunnan maineikkaassa ystäväpiirissä, johon kuuluu myös yksi 1900-luvun suurimmista arkkitehdeistä Le Corbusier.
Jokin talossa näyttää ihastuttaneen ja vihastuttaneen Le Corbusieria, sillä sen jälkeen kun Gray ja Badovici ovat eronneet, majoittuu Le Corbusier Badovicin luo, riisuutuu munasilleen ja vandalisoi talon maalauksillaan. Onko teko jonkinlainen omituinen kunnianosoitus vai puhdasta nokittelua Grayta kohtaan, mene ja tiedä, mutta Gray ei suhtaudu hyvin talon omalupaiseen muokkailuun. Le Corbusier itse asiassa kiinnostuu niin pakkomielteisesti talosta, että hän yrittää ostaa sen ja sen epäonnistuttua ostaa sen vierestä mökin, jotta saisi olla talon lähellä.
Le Corbusierin nimi aletaan liittää julkisuudessa taloon E-1027 yhä voimakkaammin, niin että häntä aletaan pitää jo sen suunnittelijana, käsitys jota hän ei erityisemmin yritä korjata. Lopulta Le Corbusier hukkuu talon edustalle ja paikka tullaan tuntemaan nimellä ”Site Modern”, suuren modernistin mukaan. Eileen Grayn rooli talon suunnittelijana sen sijaan jää pimentoon vuosiksi. Niinpä talo, jonka piti ilmaista Grayn optimistista ja ihmisläheistä modernismin filofiaa, tulikin liitetyksi Le Corbusieriin ja hänen huomattavasti erihenkiseen suunnittelufilosofiaansa. Liekö jonkinlaista kohtalon ivaa, että natsit käyttivät taloa sodan aikana vieläpä harjoitusampumiseen ja 1990-luvulla siellä murhattiin talon silloinen omistaja.
Kuka sitten oli unohdettu Eileen Gray ja mitä hän halusi talollaan ilmaista? Zosia Dzierzawskan ja Charlotte Malterre-Barthesin visuaalisesti upea sarjakuva pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin, ja vaikka poikkeuksellisen komea yritys onkin, niin sarjakuvana se ei aivan osu maaliinsa. Ongelmana on kunnianhimoinen kerronta, joka ei pyri kertomaan Grayn tai talon tarinaa kokonaisuudessaan, vaan sen sijaan jokainen kirjan luku on kuin yksittäinen palapelin pala, joka kertoo pienen palan tarinasta ja kirjan edetessä lukija vähitellen kokoaa osat päässään kokonaiseksi tarinaksi.
Ratkaisu toimii kuitenkin paperilla paremmin kuin käytännössä, sillä jos Eileen Grayn tarina ei ole lukijalle ennestään tuttu, jäävät monet kohdat tarinassa kokonaan selitystä vaille. Tietyiltä osin tarina selkenee vasta, kun on lukenut kirjan lopusta löytyvän henkilöluettelon, sillä monia hahmoja ei itse tarinassa varsinaisesti esitellä. Valittu kerrontatapa sopisi mielestäni tämän vuoksi paremmin johonkin kuuluisaan tarinaan, jossa lukija ei olisi samalla tavalla täysin riippuvainen sarjakuvan antamista tiedonmurusista. Uskoisin ainakin, että en ole ainoa henkilö jolle Eileen Grayn tarina on ennestään tuntematon.
Moitteesta huolimatta, kyllä sarjakuva onnistuukin monessa asiassa. Zosia Dzierzawska osaa rakentaa tunnelmaa, välillä paneelit leviävät komeiksi aukeaman mittaisiksi kuvituksiksi, jotka pistävät hiljentymään sarjakuvan äärellä ja kokonaisuus on muutenkin hyvin tyylikäs ja mielikuvitusta kutkuttava. Jos sarjakuva siis jääkin ensilukemisella hieman avoimeksi, niin kirja kuitenkin houkuttaa toiseen lukukertaan.
Kiitosta ansaitsee myös Nobrow kustantamo, julkaisu näyttää jälleen kerran ensiluokkaiselta paperivalintaa myöten, ja on annettava bonusta siitäkin, että tällainen aihe ylipäätään päätyy sarjakuvaksi. Ehdottomasti mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen julkaisu, vaikka ei aivan täysi napakymppi olekaan.