Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

WSOY:n uusien Christie-suomennosten joukkoon kuuluu luonnollisesti Eikä yksikään pelastunut, onhan kyseessä yksi Christien tunnetuimmista ja suosi­tuimmista teoksista. Alkuperäisestä Helka Varhon suomennoksesta vuodelta 1940 ehdittiin ottaa 26 painosta – ensin neljä painosta tällä Eikä yksikään pe­lastunut -nimellä, sitten 17 painosta tarkistettuna suomennoksena nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa ja vielä neljä painosta alkuperäisellä nimellä.

Nyt on sitten käsillä uusi suomennos. Jutun juoni menee niin, että kymmenen satunnaiselta vaikuttavan ihmisen joukko kutsutaan viettämään aikaa saarelle. Kun kaikki ovat paikalla, käy ilmi että isäntäväkeä ei ole missään, paikalla on vain kahdeksan vierasta ja pariskunnasta koostuva palvelusväki. Ensimmäi­senä iltana gramofonilevyltä soitetaan synkkä viesti, joka syyttää kaikkia kymmentä paikallaolijaa murhista ja sen jälkeen vieraat alkavat kuolla yksi kerrallaan.

Pöydällä on rivissä kymmenen posliinista sotilaspoikaa ja jokaisen kuoleman myötä yksi sotilaspoika katoaa. Kuka on syyllinen, kun paikalla ei ole ketään ulkopuolisia?

Jos aloitetaan siitä ilmeisestä – ei nyt ole käsillä tuoreita painoksia Varhon suomennoksesta, mutta tässä henkilöt ovat kokoontuneet Soldier Islandille, jossa pöydällä on kymmenen posliinisotilasta ja huoneista löytyvä paha­entei­nen runo listaa sotilaspoikien karuja kohtaloita. Ei siis neekereitä (tai amerik­kalaisen version intiaaneja, amerikkalaiset kun pitivät neekereistä puhumista sopimattomana jo ensipainoksen aikaan vuonna 1940). Rasististen sävyjen ystäville voin todeta lohduksi, että jotain on sentään jätetty: Christien teok­sissa pilkahteleva juutalaisia halventava puheenparsi sentään pääsee kukki­maan.

Jaakko Kankaanpään suomennos on jälleen kerran oivaa työtä. Runon on suomentanut Alice Martinin johtama suomennospaja. Teoksen asetelma on keinotekoinen, mutta minulle ei tuottanut vaikeuksia uppoutua kirjan maail­maan ja ottaa vähän teennäisiä käänteitä vakavasti tarinan puitteissa. Vaikka loppuratkaisun pääpiirteittäin muistinkin aikaisemmalta lukukerralta (josta on toki vuosikausia), se pääsi silti yllättämään. Taitavastihan tämä on rakennettu.

Itse pidän toistaiseksi Roger Ackroydin murhaa Christien onnistuneimpana teoksena, mutta ei tämän teoksen klassikkoarvoa voi kiistääkään: arvoitus­dekkarien genressä Eikä yksikään pelastunut on arvonsa ansainnut.