Madisen Kuhn: Eighteen Years

Eighteen Years

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Alkusanoissaan kirjailija Madisen Kuhn kertoo, kuinka aikuiseksi kasvaminen voi olla vaikeaa. Kuinka sen oikean löytäminen ei välttämättä käy niin kuin elokuvissa ja kuinka itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on osa sitä pitkää matkaa, jonka aloitamme kun lähestymme aikuisuutta.

Kuhn kertoo, kuinka kasvaminen on seikkailu, jossa kaikkeen ei voi varautua ja kuinka kasvaessa vastaan tulee hetkiä, jolloin ylös sängystä nouseminen voi tuntua vaikealta ja kaikki muut näyttävät pärjäävän elämässä paremmin.

Aikuiseksi kasvaminen on myös kaunista. Kaikki ne ihastumiset, rakastumiset ja ystävyyssuhteet, ne ihmiset, jotka jäävät mieliimme ja kulkevat mukanamme aikuisuuteen. Oman identiteettinsä löytäminen ja siitä iloitseminen.

Madisen Kuhnin runot kertovat juuri tästä. Teos on kirjailijan ensimmäinen, mutta m.k -nimimerkillä tunnettu Kuhn nauttii kirjoittamisesta ja on julkaissut tekstejään erilaisilla alustoilla internetissä, muun muassa You Tubessa ja Instagramissa.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...