Ei kenenkään maassa -kirjan kannessa on kuva miehestä, tupakka suussa ja Eiffeltorni taustalla. Hän on Reino Peltonen, kirjailija Anna Kortelaisen isoisä. Hänen matkassaan kuljemme 620 sivua, alkaen Viipurista, missä Reino syntyy ja päättyen Ruotsiin, missä Reino kuolee.
Kirja on suurimmaksi osaksi kuviteltua tarinaa faktojen ympärille, mutta se tuntuu todelta, ihan joka sanaa myöten. Luin kirjaa hitaasti, kaiken kesää, kuin pyhää sanaa, joka päivä jotain ja niin pysyin pitkään Reinon maailmassa.
Reino Peltonen syntyi Viipurissa suomalaisen äidin ja venäläisen välskärin esikoispojaksi. Normaalia perhettä ei ollut, koska vanhemmat tapasivat toisiaan salaa. Melkoinen rakkausliitto oli kuitenkin kyseessä, koska yhteensä viisi lasta siitä syntyi. Olot olivat ankeat ja Reino passitettiin jo lapsena soitto-oppilaaksi varuskuntaan, missä hän oli aina siihen asti kunnes oli suorittanut varusmiespalveluksensakin. Siellä hän omaksui vakaumuksekseen kommunismin.
Reinon matkassa kulkee Helsinkiin, Tampereelle, Äänislinnaan, Siuroon ja Ruotsiin. Reino kävi sodat ja soitteli klarinettia ja saksofonia. Hän rakastui ja hänestä tuli isä ja pian yksinhuoltaja. Hän, miellyttävä mies, eli elämäänsä aika lailla yksin, omistautuen musiikille ja aatteelleen.
Eniten mieltä jäi kalvamaan aika, jolloin Reino oli työvelvoitettu. Rintamalle hänestä ei kroonisen munuaissairauden takia ollut, joten hänet pantiin Siuroon ja sittemmin Äänislinnaan. Työvelvollisten työ oli raskasta raatamista ankeissa olosuhteissa.
Tämä kirja on mieletön lukuelämys! Se on mukaansatempaava matka Suomen 1900-luvun alun historiaan ja tuo sen hyvin herkällä tavalla lukijan koettavaksi.