Glenn Greenwald: Edward Snowden : Ei pakopaikkaa : kertomus NSA:sta ja vakoiluvaltio USA:sta

Edward Snowden : Ei pakopaikkaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Glenn Greenwald on toimittaja, johon Edward Snowden otti ensimmäisenä yhteyttä paljastaakseen tiettyjä asiakirjoja. Greenwald itse ei vielä tuossa vaiheessa tiennyt, kuinka tärkeästä asiasta oli kyse. Kun hän sai ensimmäiset salatut viestit sekä lensi toukokuussa 2013 Hongkongiin tapaamaan miestä, hänelle paljastui miten valtavasta asiasta olikaan kysymys.

Toimittaja kertoo omasta näkökulmastaan tapahtumien kulkua, joka oli hänelle sekä muille mukaan tulleille mahdollisesti jopa tuomittavaa ja ainakin vaarallista. Kun paljastusten koko laajuus alkoi selkiintyä, se että Yhdysvaltain viranomaiset vakoilevat paitsi omia kansalaisiaan myös koko muuta maailmaa, alkoi myös stressi ja pieni pelko iskeä. Viranomaiset eri maissa pyrkivät estämään osan julkistamisesta, pidättämään muistitikkuja ja materiaalia kuljettavat henkilöt sekä lopulta väheksyä ja kaunistella koko asiaa.

Greenwald sai juttunsa julkaistuksi The Guardianissa, esimerkkeineen muun muassa NSA:n omista toimintaohjeista. Tämän jälkeen kohu vasta alkoi ja Greenwaldinkin antamia haastatteluja vääristeltiin. Snowdenista puolestaan luotiin julkisuuteen kuva, että hän olisi toiminut vakoilijana. Ei, hän ei ollut vakoilija. Hän halusi vain paljastaa sen, että sekä USA että monet muutkin valtiot vakoilevat omia kansalaisiaan sekä heidän puhelin- sekä tietoliikenneyhteyksiään. Kun lisäksi tuotiin ilmi kytkennät eri maihin, USA:n hallituksen hyväksymät toimintaperiaatteet terroristilain nojalla sekä tuo valtava määrä muita salaisia asiakirjoja, en voi muuta kuin pitää Snowdenia erittäin uskaliaana miehenä.

Kirjassa käydään läpi joitakin paljastettuja periaatteita, mutta ei tietenkään koko aineistoa. Lisäksi kritisoidaan lehdistön nykyistä tapaa toimia julkisen vallan kainalossa, vailla uskallusta kommentoida ja kyseenalaistaa toimintaa ja tekoja. Greenwald haluaa myös kysyä, mitä meille merkitsee henkilökohtaisesti se, että viranomaiset valvovat jokaisen toimia näinkin tarkasti ja yksilöidysti. Eikö se yhtään hätkähdytä? Lisäksi toimittaja tuo kirjassa julki aiemmin julkaisemattomia dokumentteja NSA:n ja sen kansainvälisten liittolaisten suurimittaisesta vallan väärinkäytöstä.

Kirja on pohjimmiltaan pelottavaa luettavaa, vaikka osan tästä toki onkin jo ehtinyt sisäistää. Miten meitä todellakin valvotaan, miten pienilläkin keinoilla tapamme, tottumuksemme ja tuttavapiirimme voidaan kartoittaa helposti ja nopeasti.

Suosittelen tätä jokaiselle, joka käyttää internetiä omaan yhteydenpitoonsa (sekä varsinkin eräitä kirjassa nimeltä mainittujen yritysten palveluja!), soittelee puheluita ja harjoittaa muutenkin täysin normaalia kanssakäymistä. Usko pois – sinäkin olet listoilla! Minä itse tiedän olevani kirjoissa ja kansissa, mutta miten on muiden lukijoiden laita? Onko peräti niin, että tätä asiaa et voi tarkistaa mistään, ainakaan laillisesti? Kirja julkaistiin samanaikaisesti useassa eri maassa ja pienenä varoituksena: se voi muuttaa käsitystäsi maailmasta sekä valtioiden harjoittamasta kansalaistensa valvonnasta. Miten voimme itse suojautua tällaiselta digivalvonnalta?

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...