Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa, ettei Agneta Rahikaisen teos Edith : runoilijan elämä ja myytti ole mitään kevyttä iltalukemista. Tiiliskivimäisen kirjan reilut 400 sivua pyrkivät selvittämään, kuka ja millainen Edith Södergran oikein oli. Pietarissa koulunsa käynyt suomenruotsalainen kirjailija eli aikuiselämänsä Karjalan kannaksella Raivolassa ja kuoli vain 31-vuotiaana tuberkuloosiin. Lyhyen elämänsä aikana hän ehti kuitenkin kirjoittaa teoksia, jotka toivat modernismin suomalaiseen kirjallisuuteen ja joiden lumo ei ole edelleenkään häältynyt.
Teoksen keskeisin tavoite on purkaa niitä myyttejä ja uskomuksia, joita Södergraniin on liitetty heti hänen kuolemastaan lähtien. Rahikainen perehtyy kirjallisuustieteilijän tarkkuudella yhden kirjallisuushistoriamme myyttisimmän kirjailijan taustoihin ja lähipiiriin. Tehtävä on haastava, sillä paljon lähdemateriaalia on tahallisesti tuhottu tai kadonnut sotien myötä. Rahikainen käy tarkasti läpi aikalaiskritiikkejä, säilyneitä kirjeitä, aikaisempia tutkimuksia sekä kaikkea muuta, mistä voisi olla apua myytin murtamisessa.
Varsin pian lukijalle selviää, että Edith Södergranista ei voi kirjoittaa kirjoittamatta samalla Hagar Olssonista. Näiden kahden kiihkeä ja kompleksinen ystävyys johti siihen, että Olssonista tuli Södergranin kuoleman jälkeen yksi tarkimmista myytin rakentajista, mutta hänestä teoksesta välittyvä kuva ei ole kovin myönteinen. Olsson kantoi koko elämänsä ajan syyllisyyttä ja ystävyyden taakkaa. Rahikainen mainitsee kuitenkin myös, miten Olssonin oma tuotanto ja elämä jäivät lopulta ystävättären varjoon ja miksi Olssonin toiminta on siksi ymmärrettävää.
Rahikainen on tehnyt ehdottoman perusteellista työtä, mutta ajoittain pikkutarkkuus on ehkä jopa liiallista. En esimerkiksi tiedä, kuinka tärkeää on yksityiskohtaisesti tietää, mitä musiikkia Davosin salongeissa soitettiin sinä aikana, kun Södergran vietti aikaansa paikkakunnan keuhkoparantolassa. Yksi syy tekstin vaikealukuisuuteen liittyy sen rakenteeseen. Elämäkerrallisen aineiston sisällä käydään läpi jo runoteokset sekä niiden saamat aikalaiskritiikit ja jopa runoihin liitetyt erilaiset tulkinnat. Tämän jälkeen palataan takaisin elämäkerralliseen tarinaan. Tämä on hieman raskasta ja hidastaa lukemista. Esimerkiksi Minna Maijalan tänä keväänä ilmestyneessä Minna Canth -elämäkerrassa lukemista on helpotettu erottamalla nämä kaksi osiota toisistaan, ja se on siksi hieman lukijaystävällisempi.
Teos on kuitenkin kiistattoman ansiokas ja tärkeä lisä Edith Södergraniin liittyvään tutkimukseen. On oikeastaan aika uskomatonta, miten kauan häneen liitetyt myytit ovat säilyneet ja miten ristiriidatta niihin on suhtauduttu, vaikka Rahikainen osoittaa aikaisemmissa tutkimuksissa olleen jopa virheellisiä tulkintoja ja totaalisia ylilyöntejä. Hän liittää Södergranin myytin rakentamisen myös laajempaan kontekstiin siitä, miten naiskirjailijoihin on miestutkijoiden taholta yleisesti suhtauduttu, kenen sanaan on todistajana luotettu ja millä tavalla edesmenneen henkilön lähipiiri pyrkii vaikuttamaan tästä leviävään kuvaan.
Teoksen mielenkiintoisinta antia on vuosisadan alun monikielisen Pietarin ja Karjalan kannaksen kuvaukset, ja sitä kautta myös karelianismi liittyy Södergraniin. Kun sodissa piirrettiin rajat ja ennen niin vilkkaasta ja hyvinvoivasta maa-alueesta tuli kaipuun kohde ja menneisyyden kultamaa, myös Södergranin henkilökulttia ja teosanalyysejä alettiin rakentaa kyseisen kaipauksen läpi. Yksi myytti vahvistaa toista, ja Södergran jos kuka sopii moneen muottiin. Rahikainen toteaakin, että Södergrania kuvatessa pitäisi oikeastaan käyttää vastakohtapareja. Hän oli rikas ja köyhä, maailmankansalainen ja yksinäinen, pohtiva ja spontaani, suora ja mutkikas.
Lopullista totuutta on vaikea ikinä selvittää, mutta Rahikaisen teos monipuolistaa ansiokkaasti runoilijasta vallitsevaa kuvaa ja sitoo tämän paremmin myös oman aikansa maailmaan.
