Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Edelläkävijät käsittelee mielenkiintoista murroskohtaa Suomen ja koko Euroopan historiassa. 1800-luvulla maailmantalous kasvoi valtavasti teollistumisen ja liikenneyhteyksien kehittymisen myötä. Vuosisadan edetessä vanhan sääty-yhteiskunnan rakenteiden vanhanaikaisuus alkoi kuitenkin käydä ilmeiseksi, varsinkin kansantaloudellisiin kysymyksiin liittyen. Siinä samassa uusi kansallisaate muokkasi kansallista kehitystä ja asetti siten monikulttuurisen ja monikielisen porvariseliitin elämäntavan hankalaan asemaan. Tämä kansainvälinen liikemiesartistokratia on toisinaan ollut haasteellinen myös fennomaaniselle historiankirjoitukselle, sillä se ei ole siististi sovitettavissa ”yksi kieli, yksi kansa” -henkiseen kansallisidentiteettiin.
Kirjaan on valittu neljä vaikutusvaltaista kauppiassukua. Hackmanin, Borgströmin, Wolffin ja Dahlströmin kauppahuoneiden kautta tarkastellaan aikakauden suuntauksia yksilöiden esimerkkien kautta ja myös miten nämä suvut jättivät jälkensä suomalaiseen yhteiskuntaan. Termi kauppahuone voi nykyään olla hieman vieraampi, mutta sillä tarkoitetaan monialaisia ostoon ja myyntiin erikoistuneita perheyrityksiä, jotka harjoittivat monipuolista tukku- ja vähittäiskauppaa, ulkomaankauppaa, laivanvarustusta ja jopa pankkitoimintaa. Suomessa kauppahuoneiden ydintoimintaa oli erityisesti puutuotteiden vienti, kulutustavaran maahantuonti sekä tukku- ja vähittäiskauppa. Toiminta oli siis hämmästyttävänkin monialaista, mutta 1800-luvun loppupuolella teollisuuslaitokset alkoivat nousta monen kauppahuoneen tärkeimmäksi toiminnaksi ja erikoistuminen oli lopulta selviämisen kannalta väistämätöntä.
Alkuun nämä kirjaan valitut neljä kauppahuonetta näyttäytyvät melko samanlaisina. Yritysten erot kuitenkin korostuvat toisen ja kolmannen sukupolven aikana yritysten pyrkiessä vastaamaan näihin aikakauden erikoistumisen ja uudistumisen tarpeisiin. C. M. Dahlström muuttui jo toisessa sukupolvessa puhtaaksi teollisuusyritykseksi, ja C. G. Wolff & Sönerin kauppaoikeudet puolestaan irtisanottiin jo 1883 perillisten heikon sitoutumisen takia. Koska kauppahuoneet olivat leimallisesti nimenomaan perhehankkeita, sukupolvenvaihdos ei ollut välttämättä mikään helppo operaatio, vaikka perillisiä olisi ollut paljonkin. Itse asiassa kaikilla neljällä kauppahuoneella oli tämän suhteen jonkinlaisia haasteita. Moderniin maailman murroksesta selvisi parhaiten Hackman & Co, joka oli ainoana jäljellä 1900-luvun puoliväliin tultaessa. Isojen perheyritysten kulta-aika oli tässä vaiheessa jo ohi, ja uutta aikaa edustivat pikemminkin korporaatiot ja valtionyhtiöt.
Mielenkiintoista luettavaa kirjassa on erityisesti juuri tällainen vanhakantaisen, patriarkaalisen perheyritysmuodon toimintakulttuuri. Työ ja perhe-elämä nivoutuivat olennaisesti yhteen ja yhteisön jäsenten tuki ja hyväksyntä olivat niin ikään tärkeä edellytys kauppiaana menestymiselle. Avioituminen paikalliseen kauppiassukuun, ja itse asiassa avioituminen ylipäätään, oli välttämätön askel aikuistuneen miehen uralla. Avioituminen arvovaltaiseen sukuun lisäsi nuoren liikemiehen uskottavuutta, ja appivanhempien suhdeverkosto puolestaan auttoi alkuun uudessa toimintaympäristössä. Verkostoituminen ei liittynyt pelkästään kaupantekoon, sillä perinteisessä sääty-yhteiskunnassa porvarisoikeuksiin kuului myös oikeus osallistua oman kaupungin hallintoon. Tämä etuoikeus hävisi kuitenkin vuonna 1875 kunnallishallintouudistuksen myötä, ja viimeistään vuoden 1906 eduskuntauudistuksen jälkeen vallan verkostot alkoivat muodostua tyystin eri tavalla kuin menneisyydessä.
Mielenkiintoista antia kirjassa oli myös 1800-luvun liike-elämän ja eliittikulttuurin kosmopoliittisuus. Monikielisyys oli itsestäänselvää, kuten oli myös lukuisat liike- ja luottosuhteet ulkomaille. Esimerkiksi viipurilaiseliitille saksan kieli ja suhde saksalaiseen kulttuuriyhteisöön oli aivan olennaisia ja Hackmanien kauppahuone pysyikin saksankielisenä aina 1930-luvulle asti. Olen hiljattain sattumalta lukenut parikin kirjaa, jotka sivuavat tätä sinänsä mielenkiintoista aihetta ja näistä ainakin Aatelin historia Suomessa on tämän kirjan yhteydessä ehdottomasti suositeltavaa luettavaa.
Nationalistinen historiankirjoitus korostaa suomen kieltä ja selkeästi määriteltävää suomalaista identiteettiä, mutta tässä kertomuksessa usein unohtuu se, että se ei heijasta erityisen hyvin historiallisia todellisuutta. Viipurissa – joka tunnettiin erityisen kosmopoliittisena kaupunkina – arkeen kuului itsestään selvästi suomen, ruotsin, saksan ja venäjän jatkuva käyttö. Siitäkin huolimatta, että monet talouseliitin jäsenistä suhtautuivat suomenkieleen sinänsä positiivisesti, identiteetin rakentaminen yhden kielen varaan oli kuitenkin monelle heistä ajatuksena hyvin vieras.
Edelläkävijät on ilahduttavan monipuolinen kirja. Se antaa hyvän kuvan siitä kuinka Suomi otti ensi askeleensa teollistumisen ja oman liike-elämän tiellä ja minkälaiset muutoksen tuulet puhalsivat paitsi aikakauden liiketoiminnassa niin myös koko yhteiskunnassa. Ennen kaikkea kirja täyttää ilmeistä tutkimusaukkoa mitä tulee tähän kosmopoliittisen suomalaisten liikemiesten joukkoon. Kirjassa on onneksi myös runsaasti valokuvia kirjan lukuisista henkilöistä ja heidän asuttamastaan maailmasta, joten lukukokemus on kaikkiaan oikein kiintoisa.