Xiong Liang: Drakjägarna

Kauan sitten eli ryhmä ihmisiä, jotka tunnettiin lohikäärmeenmetsästäjinä. Heitä ei ollut paljon, emmekä tiedä heistä paljoakaan, mutta sen tiedämme, että nämä ihmiset kohtasivat ennen pitkään itseaiheutetun ongelman. Lohikäärmeitä oli metsästetty niin paljon, että niitä oli jäljellä hädin tuskin lainkaan. Itse asiassa moni lohikäärmeenmetsästäjä eli koko elämänsä näkemättä lohikäärmettä koskaan. Kuinka suhtautua siihen, että omat lapset saattavat jopa unohtaa lohikäärmeiden koskaan olleen olemassakaan, ja entäpä mitä tapahtuu, kun vihdoin viimein löydetäänkin lohikäärme?

Xiong Liang on tehnyt koskettavan sadun modernista ongelmasta myyttiseen menneisyyteen sijoitettuna. Aikuiselle tarinan yhtymäkohdat nykyaikaan ovat tietysti selviä mutta pidän ihan positiivisena sitä, että pieni lapsi voi silti nauttia sadusta ihan satuna; tarina toimii hyvin kahdella tasolla.

Kirjan kuvitus on tunnelmallinen, melkein unenomainen. Värityksen murretut sävyt miellyttävät kyllä omaa silmää, mutta voi olla että lapsille värimaailma on aavistuksen synkähkö. Mielenkiintoinen ratkaisu kuvituksessa on se, että kaikki lohikäärmeenmetsästäjät ovat ulkonäöltään melkeinpä identtisiä. Ratkaisu on kenties ymmärrettävissä niin, että kirja kertoo tarinan nimenomaan ihmisistä, ei niinkään tietyistä yksilöistä. Toinen erikoinen seikka kuvitukseen liittyen on se, että kirjan ruotsinkielinen versio ei jostain syystä mainitse missään kirjan toista kuvittajaa Duan Hongia. Tai ainakin kirjan ranskankielisessä versiossa hänet mainitaan toisena kuvittajana ihan kirjan kannessa asti. Mene ja tiedä, kenties hänen roolinsa kirjan teossa on sitten sen verran pieni, että sitä ei pidetä maininnan arvoisena, mutta asia jäi kyllä ihmetyttämään.

Opettavaiset sadut on helppo tehdä kömpelösti, mutta tästä kyllä pidin. Menneisyyteen sijoittuva tarina ei ole liian osoitteleva tai pienelle lapselle ahdistava, mutta pointti tulee silti selkeästi esille. Mielenkiintoinen, suosittelen!