Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Gene Luen Yangilla ja minulla on heti alkajaisiksi yksi yhteinen nimittäjä: kumpikaan ei erityisemmin välitä koripallosta. Yangin tapauksessa urheilu ylipäätään tuntuu enemmän tai vähemmän vastenmieliseltä. Onneksi Yang on kuitenkin niitä ihmisiä, jotka eivät pelkää mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, sillä yllättäen Dragon Hoops on aivan erinomainen sarjakuva, välittipä koripallosta yhtään tai ei.
Sarjakuvan taustalla on Yangin työ lukionopettajana Bishop O’Dowd High Schoolissa Oaklandissa, Kaliforniassa. Opettajan työnsä lisäksi Yang työskentelee myös sarjakuvien parissa, mutta ongelmaksi muodostuu seuraava kirjaprojekti – sitä ei nimittäin ole. Yangin vaimo kuitenkin huomauttaa, että tarinoita on lopulta kaikkialla ympärillämme, miksipä ei siis etsiä sellaista aivan lähipiiristä? Kuinka ollakaan Yhdysvaltojen lukiokoripallo on totista touhua ja näyttää siltä, että juuri vuonna 2015 Bishop O’Dowdilla olisi viimein mahdollisuus voittaa mestaruus.
Tätä kirjoittaessani aihe kuulostaa edelleen tylsimmältä ikinä. Voiko sarjakuvareportaasi yhden lukiojoukkueen mestaruushaaveista oikeasti olla mistään kotoisin? No voi, ja syy miksi sarjakuva on niin onnistunut pohjautuu ennen kaikkea kahteen syyhyn. Ensinäkin, vaikka kirja näennäisesti käsittelee ”vain” koripalloa, niin koripallon kautta päästään käsittelemään laajemmin paitsi lajin historiaa niin erilaisia yhteiskunnallisia ja inhimillisiä teemoja. Ei tässä nyt toki mihinkään akateemisiin syvyyksiin hypätä, mutta tarina tuntuu postitiivisella tavalla aihettaan suuremmalta. Toinen seikka on yksinkertaisesti Yangin kyky kertoa tapaamistaan ihmisistä. Lukijana heistä välittää ja sitä kautta myös heidän intohimollaan on merkitystä. Erityisesti joukkueen sympaattinen valmentaja Lou Richie nousee positiivisesti esiin.
Sarjakuvassa Yang käsittelee myös itse sarjakuvan tekoprosessia ja siihen liittyviä ongelmia. Yang on ottanut tavoitteekseen seurata joukkueen toimintaa, matkustaa heidän kanssa peleihin ja kertoa tarina mahdollisimman totuudenmukaisesti. Ongelmana tietysti on, että kukaan ei voi luvata, että tosielämä taipuisi klassisen draaman kaaren lainalaisuuksiin. Mitä jos joukkue häviääkin ja koko ”tarina” ei johda yhtään mihinkään? Yang on erityisesti supersankarisarjakuvien ystävä, joissa hyvän ja pahan käsitteet – voittajat ja häviäjät – ovat heti alkuun lukijoiden tiedossa. Miten lähteä rakentamaan kerrontaa kun se ei voi nojata tällaisiin tukipilareihin?
Erityisesti eräs koulussa tapahtunut ikävä tapahtuma vainoaa Yangia. Sen sisällyttäminen kirjaan olisi rehellistä ja antaisi lukijalle paremman ymmärryksen eri henkilöiden välisistä suhteista, mutta toisaalta aihe on ns. herkkä, eikä sen sisällyttäminen varmasti miellytäisi kaikkia. Yangin päätös lopulta kertoa tästä tapahtumasta oli omasta mielestäni oikein ja muistuttaa siitä, että todellinen elämä on väistämättä epävarmoja tulkintoja täynnä. Tämä ei missään nimessä ole negatiivinen asia, kuten Yang aluksi pelkää, vaan syventää lukukokemusta.
Aikaisemmin mainitsin sarjakuvan tuntuvan aihettaan suuremmalta. Siitä on kyse monessakin mielessä, sillä Dragon Hoops on sarjakuvaksi melkoisen massiivinen: melkein 450 sivua. Yangin kuvakenrronta on kuitenkin hyvin ilmavaa, ruutuja on sivulla aina hyvin maltillinen määrä ja luettavuus on muutenkin ensiluokkaista. Se on myös sanottava, että itse koripallo-ottelut on toteutettu yllättävän pätevästi vaikka Yangin tyyli ei olekaan ihan omimmillaan liikkeen ja toiminnan kuvaamisessa.
Dragon Hoops oli kaikkiaan todella positiivinen yllätys. Sarjakuva on hyvä osoitus siitä, että taitava kertoja pystyy kertomaan tarinan oikeastaan mistä vain. Hyvä lopputulos ei riipu niinkään valitusta aiheesta kuin siitä miten tarina on päätetty kertoa. En ehkä vieläkään ala katsomaan koripallo-otteluita mutta Gene Luen Yangin muut sarjakuvat menevät kyllä jatkossa lukulistalle.
