Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Harvoin sarjakuva-arvostelun aloittaminen on näin vaikeaa. Dragman näyttää ensi vilkaisulla humoristiselta ihmissuhdesarjakuvalta. Onhan se tavallaan sitäkin, mutta ennen kaikkea Dragman on supersankarisarjakuva – ja jännittävä murhamysteeri. Hiukan myös yhteiskuntakritiikki ja ainakin Dragman on satiiri. Toki ei pidä unohtaa sitä tärkeintä, eli sarjakuvan painotusta seksuaalivähemmistöihin. Dragman on nimittäin transvestiitti supersankari, joka saa lentokykynsä naiseksi pukeutumisesta. Aikamoinen yhdistelmä siis, ja käsittämätöntä kyllä kokonaisuus toimii täysin Steven Applebyn osaavissa käsissä.
August Crimp on tavallinen perheen isä, jonka menneisyys alkaa yhtenä päivänä kolkutella ovelle. Tämä on aavistuksen ongelmallista, sillä August Crimpin vaimolla ei ole aavistustakaan miehensä menneisyydestä supersankarina, saati hänen taipumuksestaan pukeutua naisten vaatteisiin. Maailmassa tapahtuu muutenkin outoja. Tämä lukuisten erikoisten supersankarien kansoittama maailma on kuin jonkinlainen hyperkapitalistinen painajainen, jossa kaikki on myytävänä, aina ihmisten sieluja myöten. Takataskusta on syytä löytyä myös supersankarivakuutus, sillä ilman sitä on turha kuvitella saavansa mitään apua hädän hetkellä. Kaiken lisäksi kaupunkia vaivaa transtyttöjä metsästävä sarjamurhaaja ja myös supersankariyhteisössä tapahtuu outo katoaminen. August Crimpillä – tai Dragmanilla – on todellakin tekemistä ennen kuin kaikki selviää parhain päin.
Sarjakuva toimii monella tasolla. Applebyn luoma maailma on temaattisesti mielenkiintoinen ja Dragman satirisoi supersankarisarjakuvia pääosin onnistuneesti. Olennaisinta kuitenkin on, että itse juoni ja hahmot toimii. August Crimp on hahmona uskottava ja hänen kamppailunsa seksuaalisen identiteettinsä kanssa ei tunnu päälleliimatulta, vaan se lomittuu suurempaan juoneen hyvin luontevasti. Syy hahmon uskottavuudelle piilee epäilemättä Steven Applebyn omasta trans-taustassa.
Vaikka sarjakuvassa on paljon aivan absurdeja elementtejä – kuten vaikkapa supersankari nimeltään Lentävä tarrapaperityttö – niin toisaalta näiden vastapainoksi juonen muut elementit saattavat olla hyvinkin vakavia. Tietyt yksityiskohdat sarjamurhaajaan liittyen ovat oikeasti karmivia. Niin näppärästi kuin sarjakuvan eri elementit onkin koottu yhteen, niin juoneltaan Dragman ei kuitenkaan ole täysin omaperäinen. Dragman on nimittäin paljon velkaa Alan Mooren Vartijoille, joka ilmestyessään antoi niin ikään aivan uudenlaisen näkökulman supersankarisarjakuviin. Monet Dragmanin juonelliset elementit selkeästi ammentavat juuri tästä lähteestä, mutta mikäpäs siinä. Voi sitä huonomminkin tehdä kuin ottaa esikuvakseen maailman parhaan supersankarisarjakuvan.
Sarjakuvan kuvitus on pakko mainita erikseen. Applebyn tyyli on niin kaukana mistä tahansa supersankarisarjakuvasta, että se väistämättä jo itsessään tuo sarjakuvaan täysin omanlaisensa tunnelman. Mietinkin sarjakuvaa lukiessani, että toimisiko tarina edes tavalliseen tapaan piirrettynä? Sanoisin, että ei. Dragmanin tasapainottelu hullunkurisen ja haudanvakavan välillä toimii paljolti myös sen vuoksi, että Applebyn piirustustyyli antaa anteeksi asioita joihin realistisempi tyyli välittömästi kompastuisi.
Dragman on monella tapaa aivan poikkeuksellinen sarjakuva, mutta ennen kaikkea se on erinomaisen taitavasti kerrottu tarina. Aivan ehdottomasti katsastamisen arvoinen tapaus kaikille sarjakuvien ystäville. Suosittelen!
