Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Krapihovi Tuusulassa on mielenkiintoinen ja miellyttävä paikka ja tällä kertaa se saakin toimia mahdollisen rikoksen päänäyttämönä. Ammattiyhdistysjohtajat pitävät oman salamyhkäisen saunailtansa, jonka jälkeen löytyy leikkisiä enkelinkuvia puhtaasta lumesta sekä yksi ruumis. Dobermanni on murhattu. Kyseessä ei ole koira, vaan Metalliliiton viestintäpäällikkö Torppola, joka tunnetaan lempinimellä Dobermanni eikä turhaan. Hän on noussut vauhdilla uraputkessa, tavallisesta työläisestä ay-liikkeen johtoon ja seuraavaksi Dobermannista oli jo kaavailtu SAK:n puheenjohtajaa. Tosin lempinimensä mukaisesti hän oli myös ehtinyt ärsyttää monia matkallaan maineeseen.
Keski-Uudenmaan poliisilaitos saa tehtäväkseen selvittää henkirikoksen mahdollisimman pikaisesti, onhan kyseessä arvovaltaisia ihmisiä ja joukkoon on ehkä sotkeutunut jopa ministeristason nimiä. Komisario Heittola kollegoineen on suoraan sanoen lirissä, kun juttu uhkaillaan jopa sulkea tai siirtää muualle. Johtolankoja ei tunnu löytyvän, mutta mitä tekivät samaan aikaan lähistöllä kokoustavat nuoret luonnonsuojelijat, joilla oli riitaa jossakin vaiheessa Krapihovin seurueen kanssa?
Kuulusteluissa kukaan ei tunnu muistavan mitään, viskiä ja olutta kului liikaa ay-liikenteen piirissä ja luonnonsuojelijat taas palelivat ja joivat viiniä omissa ympyröissään. Jostain syystä ajat ja liikkumiset eivät ehkä täsmää, mutta siitäkään ei voida olla aivan varmoja. Juttu tietysti ratkeaa aikanaan, toki, avoparipoliisien järjestelmällisellä ja pikkutarkalla työllä. Kaikki tarkistetaan aina uudelleen ja uudelleen. Lopulta asia voidaan todeta ratkaistuksi, mutta miten – jätettäköön lukijoiden pääteltäväksi ja luettavaksi.
Timo Sandberg tuntee selkeästi osan aiheista, josta kirjoittaa. Kuvaukset ovat yksityiskohtaisia, joskin välillä ehkä turhankin pitkittyneitä. Myös poliisien henkilösuhteita, onhan kyseessä avopari, setvitään aina lomamatkoihin ja sairauksiin asti. Tämä ei lukemista haittaa, tekeehän se poliiseistakin inhimillisempiä. Tietty asenteellisuus hitusen ehkä tulee läpi, mutta sekin lienee kiinni lukijasta. Itseäni harmitti pari asiavirhettä, joiden luulisi olevan tarkistettavissa paikkakunnan hyvin tuntevalle. Kelpoisa kotomainen jännäri ja poliisiromaani, jossa oikeastaan kaikki toivovat, että Dobermannille olisi tapahtunut lopulta vain aivan tavallinen liiallisesta alkoholin nauttimisesta seurannut onnettomuus! Omalla tavallaan virkistävän poikkeava lajissaan.