Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kauan sitten ihmiset rakensivat linnan, joka myöhemmin muokattiin maatilaksi. Kukaan ei oikein muista miksi ihmiset lopulta lähtivät tästä paikasta, mutta eipä sillä ole niin väliäkään. Tärkeintä oli, että ihmiset pysyttelivät poissa, ja hetken aikaa maatilan eläimet saattoivat kuvitella olevansa kahleista vapaita, tasavertaisia kansalaisia. Mutta niinhän siinä käy, että vaikka kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset…
Sarjakuvaa lukiessa ei tarvitse arvailla onko George Orwellin Eläinten vallankumous inspiroinut sarjakuvan tarinaa, se on ensimmäiseltä sivulta lähtien täysin selvää. Käsikirjoittaja Xavier Dorison ei kuitenkaan tyydy kertomaan Eläinten vallankumouksen juonta uusiksi, vaan Djurslottet on itsenäinen tarina, joka hyödyntää taitavasti Orwellin klassikkotarinan teemoja. Neliosaisen sarjakuvan kolme ensimmäistä osaa on ilmestynyt ruotsiksi, ja nämä osat sisältyvät tähän arvioon.
Tarinan keskiössä on leskeksi jäänyt neiti Bengalore (jota leskeydestä ja lapsistaan huolimatta kutsutaan jostain syystä nimenomaan neidiksi). Bengalore yrittää parhaansa mukaan pärjätä yksinhuoltajana mutta se on vaikeaa. Kaikki linnan eläimet tekevät raskasta pakkotyötä mitätöntä ruokakorvausta varten, ja tarinan alussa nälänhädän uhka on todellinen. Tässä tarinassa valtaa ei kuitenkaan pidä sika kuten Orwellin visiossa, vaan valtava musta härkä presidentti Silvio verikoirineen.
Vallankumous on tällaisissa olosuhteissa houkutteleva vaihtoehto, ja se kortti pelataan heti tarinan alussa. Kovat panokset käyvät selväksi kun spontaania kansannousua johtava lempeä hanhirouva Päivänkakkara päätyy suolistettuna seinään naulatuksi. Tulee siis kerralla selväksi, ettei puhuta mistään lasten sarjakuvasta, mutta ajoittainen väkivalta ei silti ole koskaan itsetarkoituksellista. Dorisonin kypsä käsikirjoitus syventyy pohtimaan vallan problematiikkaa, eikä tarina tarjoile lukijalle helppoja vastauksia.
Kyseessä ei ole mikään hyvät vastaan pahat -asetelma, ja juuri sen vuoksi suorasukainen vallankumous on harvoin toimiva ratkaisu sortoon. Valta korruptoi ja kun valtaan päästään väkivaltaisin keinoin, niillä keinoin myös jatkossa pysytellään vallassa. Aranoloinen Bengalore ja hänen apurikseen ryhtyvä casanova-jänis Cesar eivät todellakaan ole ilmeisiä vastarinta-aktivisteja, mutta juuri siinä piilee hahmojen nerokkuus. Väkivalta ei ole ratkaisu, sillä sellaisin keinoin valtaan pääsevät Silvion kaltaiset tyypit. Tarvitaan siis aivan toisenlaisia hahmoja kertomaan erilainen tarina vastarinnasta.
Esikuvana eläinten vastarinnassa on Gandhin väkivallaton vastarinta, ja tämä ei ole vain omaa tulkintaani, vaan Gandhi aivan todella vilahtaa sarjakuvassa, vaikkakin hieman omaperäisellä tavalla. Yhtä kiinnostavaa kuin vastarinnan keinot on Silvion kamppailu pysyäkseen vallassa. Myös nämä keinot heijastelevat todellista maailmaa. Luodaan viholliskuva, jolla oikeutetaan kovat otteet ja joilta vallanpitäjä mukamas suojelee kansaa. Manipulaatio, propaganda ja syntipukin hyödyntäminen kansan vihan suuntaamiseksi ovat kuin minkä hyvänsä autoritäärisen johtajan ohjekirjasta.
Keinot tällaisia johtajia vastaan eivät ole ongelmattomia silloinkaan kun puhutaan väkivallattomasta vastarinnasta. Mitä jos vastarinta vaarantaa omat läheiset, omat lapset? Milloin uhraukset muutoksen vuoksi muuttuvat liian suuriksi? Xavier Dorison on ottanut Orwellin ajatukset tosissaan, ja vaikka Djurslottet on ehdottomasti viihdyttävää luettavaa, niin liian helpolla ei Dorison ei päästä lukijoita eikä myöskään hahmojaan.
Karismaattiset hahmot ovat ehdottomasti iso syy sille, miksi sarjakuva on niin mukaansatempaava ja siitä on kiittäminen erityisesti Félix Delepin hämmästyttäviä piirtäjän kykyjä. Tällaista ilmeikkyyttä, tussauksen elävyyttä ja ilmaisukyvyn runsautta harvemmin näkee, lähin mieleen tuleva vertailukohta on Blacksadia piirtävä virtuoosi Juanjo Guarnido. Eläimet ovat juuri sopivan ilmeikkäitä olematta kuitenkaan liian antropomorfisia tai lapsellisia. Poikkeuksellisen taitava väritys viimeistelee paketin.
Vaikka Bengalore ja Cesar ovat itsestäänselvästi sarjakuvan tärkeimmät hahmot, on sivuhahmoissakin runsaasti kiinnostavia valopilkkuja. Erityisesti Silvio jää näiden kolmen albumin jälkeen kutkuttamaan mieltä. Hänen menneisyyteensä viitataan lyhyesti kolmannessa albumissa, ja tämä kohtaus antaa odottaa suuria sarjan lopetukselta. Itse asiassa niin suuria, että Djurslottet saattaa hyvinkin päätyä vuoden sarjakuvaksi (minä vuonna neljäs ja viimeinen osa nyt sitten julkaistakaan), tässä toimii nimittäin aika lailla kaikki. Nyt kun autoritääriset hallinnot ottavat vauhtia ympäri maailman, sarjakuva tuntuu myös kovin ajankohtaiselta, vaikka tarinassa kurmootettavana onkin vain yhden maatilan eläimet.
Koska ruotsinkielisen version on julkaissut Egmont Comics on kai toivoa, että sarjakuva saatettaisiin joskus kääntää myös suomeksi. Jos näin ei käy eikä ruotsinkieli ei taitu, niin onneksi on sarjaa alettu kääntämään myös englanniksi nimellä Animal Castle.